Hämeenkadun vanhoilla nupukivillä kivetään Ranta-Tampellan kulkuväyliä

Kivet purettiin Hämeenkadulta ratikkatöiden alta.

Tampere
Hämeenkadun nupukivi asennettuna Ranta-Tampellaan
Kaupungille on tullut palautetta nupukivien epätasaisuudesta. Sen takia esimerkiksi saumausta on muutettu.Antti Eintola / Yle

Hämeenkadun vanhoille nupukiville on keksitty uutta käyttöä Tampereella.

Ratikan tieltä purettuja kiviä käytetään katukiveyksenä Ranta-Tampellassa.

Nupukiviä on jo kevyen liikenteen väylillä, mutta niiden epätasaisuus harmittaa osaa kulkijoista. Kaupungille on tullut rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemen mukaan jo palautetta.

– Haemme vielä saumausta, jotta saisimme tasaisempaa. Valmistumassa on myös betonipintaisia väyliä. Kun se on valmis, uskoisin, että siitä tulee hyvä, sanoo Tevaniemi.

Pelkkää nupukiveä ei käytetä, vaan Ranta-Tampellassa on myös esimerkiksi kivituhkalla päällystettyjä väyliä, eikä betonikiveä tai asvalttiakaan ole unohdettu.