Hämeen ammattikorkeakoulussa iloitaan hallituksen budjettiesityksestä

Hallituksen linjaus tuo Hämeen ammattikorkeakoululle lisää rahaa noin 2,5 miljoonaa euroa.

Hämeen ammattikorkeakoulu
Hämeen ammattikorkeakoulun rakennus ulkoa Visamäessä
Hämeen ammattikorkeakoulussa opiskelee kaikkiaan yli 7 300 opiskelijaa seitsemällä eri kampuksella.Tiina Kokko / Yle

Hämeen ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja ja rehtori Pertti Puusaari on iloinen hallituksen tuoreisiin koulutuksen budjettilinjauksiin.

Hallituksen budjettiesityksessä ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta korotetaan 20 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Lisäksi indeksikorotukset toteutetaan täysimääräisinä.

Viime vuosina ammattikorkeakoulujen rahoitusta on reippaasti laskettu, joten hallituksen lisärahat tulevat tarpeeseen, kertoo Kiinasta tavoitettu rehtori Pertti Puusaari.

– Viime vuosina tapahtuneet leikkaukset ovat olleet erittäin kovia, meiltä leikattiin 10 miljoonaa euroa ja leikkausten myötä hävisi 175 työsuhdetta. Vihdoin ollaan lähdössä positiiviseen suuntaan, se antaa paukkuja kehitykseen ja koulutuksen laadun ylläpitämiseen.

Hallituksen linjaus tuo Hämeen ammattikorkeakoululle lisää rahaa noin 2,5 miljoonaa euroa.