Konkurssiin on Pohjois-Karjalassa haettu viime vuotta enemmän yrityksiä

Alkuvuonna konkurssiin päätyneissä pohjoiskarjalaisissa yrityksissä on työskennellyt lähes 300 ihmistä.

Rääkkylä
Epätoivoinen yrittäjä työpöytänsä ja laskujensa kera
Jos osakeyhtiö ei selviä veloistaan, tuomioistuin voi asettaa yhtiön konkurssiin. Konkurssia voi hakea velkoja tai velallinen itse. Jyrki Lyytikkä/ Yle

Konkurssien suunta on Pohjois-Karjalassa koko alkuvuoden ollut eri kuin naapurimaakunnassa Savossa.

Elokuun loppuun mennessä on haettu konkurssiin 56 pohjoiskarjalaista yritystä. Niissä on ollut työssä yhteensä 295 ihmistä.

Konkurssiin päätyneiden yritysten määrä on kasvanut 46:sta kymmenellä, kun lukua verrataan viime vuoden tammi-elokuuhun.

Sen sijaan sekä Etelä- että Pohjois-Savossa konkurssihakemusten määrä on alkuvuonna ollut pienempi kuin viime vuonna.

Koko maassa konkurssiin on alkuvuonna haettu noin 1 700 yritystä, joissa on henkilöstöä yli 8 100. Määrä on hieman pienempi kuin vastaavana aikana vuonna 2018.

Tiedot on koonnut Tilastokeskus.