Poliisi tiistai-illan operaatiosta Tampereella: Kolme ihmistä otettu kiinni, rikosnimikkeinä muun muassa törkeä pahoinpitely ja vapaudenriisto

Esitutkinta on poliisin mukaan edistynyt vain vähän.

rikokset
Tampere kartta
Leena Luotio / Yle

Poliisi on tiedottanut lisää operaatiostaan Tampereen Puu-Tammelassa.

Tiistaina iltakahdeksan jälkeen tulleen hälytyksen mukaan paikalla oli useita henkilöitä naamioituneina, ja hälytyksen tehneen asuntoon kuului kovaa pauketta.

Poliisi lähetti paikalle useita partioita ja otti kiinni kolme epäiltyä.

Aamulehden (siirryt toiseen palveluun)mukaan poliisi olisi tarkistanut alueella useita asuntoja koiran kanssa. Poliisilaitokselle tuotiin myös kolme asianomistajaa ja yksi todistaja. Ulkopuolisille ei ole aiheutunut vaaraa tilanteesta.

Poliisi kertoi tutkivansa muun muassa törkeää kotirauhan rikkomista, törkeää pahoinpitelyä, ryöstöä ja vapaudenriistoa. Rikosnimikkeet voivat muuttua kuulustelujen edetessä.

Poliisi kertoi keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, että esitutkinta on edistynyt vain vähän, eikä asiasta vielä tiedoteta enempää.