Lautakunta päätti: Kouvolan lukiopaikat vähenevät ja ammattiopiston aloituspaikat lisääntyvät

Ammattikoulutuksen suosio on lukioita suurempaa.

toisen asteen koulutus
Valkealan lukio
Lukioiden aloituspaikat vähenevät Kouvolassa ensi syksynä. Pyry Sarkiola / Yle

Lukioiden aloituspaikat vähenevät ja ammattikoulutuspaikat lisääntyvät Kouvolassa ensi syksynä. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti keskiviikkona lukioiden ja Kouvolan seudun ammattiopiston aloituspaikoista.

Elimäen ja Valkealan lukioon ei aiota ottaa opiskelijoita ensi syksynä, koska lukioita esitetään lakkautettaviksi syksyllä 2021.

Lukio-opetus aiotaan keskittää Kouvolan yhteislyseoon ja Kuusankosken lukioon, joihin tulee yhteensä lähes 400 aloituspaikkaa. Niitä on yli sata vähemmän kuin nykyisin.

Aloituspaikkojen määrä voi vielä muuttua, jos valtuusto päättää muuttaa lukiosuunnitelmia.

Lukiopaikkoja oli enemmän kuin hakijoita

Viime keväänä yli puolet peruskoulun päättäneistä nuorista haki ammattiopintoihin Kouvolassa.

Vaikka lukioissa oli tänä vuonna tarjolla yli 500 aloituspaikkaa, opinnot aloitti syksyllä vain noin 400 opiskelijaa.

Kouvolan seudun ammattiopiston noin 430:tä paikkaa puolestaan tavoitteli noin 560 ensisijaista hakijaa.

Ensi syksynä Kouvolan seudun ammattiopiston aloituspaikkojen määrä kasvaa noin 80:llä, jolloin aloituspaikkoja on 520. Silloin entistä useammalla yhdeksäsluokkalaisella on siis mahdollisuus päästä opiskelemaan haluamaansa alaa ammattiopistoon.

Ensi keväänä peruskoulun päättää Kouvolassa noin 880 nuorta. Iitistä on hakeutunut vuosittain parikymmentä nuorta Kouvolan seudun ammattiopistoon.