Tampereen yliopiston henkilöstö haluaa päästä päättämään asioista – uudessa hallituksessa ei ole yhtään henkilöstön edustajaa

Aiemmin yliopiston henkilöstö oli hallituksessa enemmistönä. Nyt asioista päättävät sidosryhmien edustajat.

Tampereen yliopisto
tutkija Hanna Kuusela
Tutkimushankkeen johtaja, akatemiatutkija Hanna Kuusela, on huolissaan henkilöstön työmotivaatiosta.Marko Melto / Yle

Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät vuoden alussa uudeksi Tampereen yliopistoksi. Sen johtamisesta väännettiin pitkään jo ennen fuusiota, ja keskustelu jatkuu.

Keskeinen asia on TTY:llä käytössä olleen säätiömallin tuominen uuteen yliopistoon. Sen seurauksena henkilöstöllä ei ole enää paikkaa yliopiston hallituksessa.

Henkilöstölle tehty kysely kertoo, että tämä hiertää edelleen.

– Siellä näkyy aika vahvasti se, että henkilöstö haluaisi enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja vahvempaa edustusta yliopiston päättävissä elimissä, kertoo tutkimushankkeen johtaja Hanna Kuusela Tampereen yliopistosta.

Henkilöstön mielipiteitä johtamisesta kysyttiin viime keväänä Kohti parempaa yliopistomaailmaa -tutkimushankkeessa. Tutkimukseen vastasi 1 900 ihmistä eli noin puolet henkilöstöstä. Vastaajissa oli suunnilleen yhtä paljon vanhan yliopiston ja entisen TTY:n väkeä.

Lähes kahdeksan kymmenestä vastaajasta oli sitä mieltä, että yliopiston hallituksessa pitäisi olla yliopistoyhteisön edustus. Aiemmin yliopiston väki muodosti enemmistön hallituksessa.

Uuden yliopiston seitsemän hengen hallituksessa ei ole lainkaan henkilöstön edustajaa. Hallitus koostuu erilaisten sidosryhmien edustajista.

"Miten käy henkilöstön työmotivaation?"

Hanna Kuuselan mukaan uudessa johtamistavassa yliopistoa johdetaan ulkoa ja ylhäältä päin. Tämä on uutta monelle.

– Vanhalle Tampereen yliopistolle muuttui paljon. Henkilöstön edustajat poistuivat kokonaan hallituksesta.

– Teknillisen yliopiston henkilöstölle tämä oli tutumpi asia. Kysely kuitenkin osoittaa, että myöskään tämä henkilöstö ei ole selkeästi asettunut säätiöyliopistoissa omaksutun mallin kannalle.

Nykyisen hallituksen ainoa yliopistoyhteisöön liittyvä jäsen on Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela. Suomela opiskelee Tampereen yliopistossa.

Tutkija Hanna Kuusela näkee tilanteessa riskejä.

– Hiljainen tieto on vaarassa. Onko hallituksella riittävästi tietoa ja ymmärrystä arjen asioista? Myös linkki hallituksen ja henkilöstön välillä puuttuu.

– Huolestuttaa myös, miten käy henkilöstön työmotivaation, jos kuilu johtamismallin ja henkilöstön näkemysten välillä on tämän kokoinen.

Tampereen yliopistossa työskentelee lähes 4 000 ihmistä.