Saimaa Gastronomy valittiin Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi

Saimaa Gastronomy on neljän eteläsavolaisen yrityksen yhteistyöverkosto.

lähiruoka
Jaana Kuivalainen
Petri Vironen / Yle

Saimaa Gastronomy -ruokaviikonloput on valittu Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi.

Saimaa Gastronomy -yhteistyöverkostoon kuuluu neljä eteläsavolaisyritystä: Hotelli Punkaharju Savonlinnasta, Sahanlahti Resort Puumalasta, TeaHouse of Wehmais Juvalta ja Tertin Kartano Mikkelistä.

Kilpailun arviointiraadin mukaan yritysten ruokamatkailuviikonloput ovat erinomainen esimerkki yritysten välisestä yhteistyöstä. Kiitosta saa myös se, että yritykset käyttävät lähellä tuotettuja ruokatuotteita ja ne työllistävät paikallisia yrityksiä.

Sahanlahti Resortin emäntä Jaana Kuivalainen kertoo yritysten verkostoituneen, kouluttautuneen ja tehneen markkinointia yhdessä.

– Se varmasti lähti liikkeelle siitä, että meitä on neljä samanlaista lähiruoan rakastajaa. Jokaisella kuitenkin vähän omanlaisensa ote tehdä sitä työtä, Kuivalainen sanoo.

Myös puumalalainen Okkolan lomamökkien emännän piirakkapaja palkittiin merkittävänä ruokamatkailutekona.

Kilpailussa oli 42 ehdokasta.