Kymmenien tyttöjen hyväksikäytöstä epäillylle espoolaismiehelle syytteet – mukana törkeitä rikoksia

Poliisin kertoman mukaan epäillyt hyväksikäytöt ovat tapahtuneet netin välityksellä viime ja tänä vuonna.

lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
Tyttö katselee ikkunasta ulos.
Arkistokuva - poliisin mukaan epäillyt hyväksikäytöt tapahtuivat netin välityksellä viime ja tänä vuonna.Henrietta Hassinen / Yle

Syyttäjä on nostanut syytteitä jutussa, jossa 29-vuotiasta espoolaismiestä on epäilty kymmenistä tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Syyttäjä Annamari Lappalainen kertoo STT:lle, että hän on toimittanut käräjäoikeuteen yhteensä 48 syytekirjelmää. Niistä 11 koskee törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja 36 perusmuotoista lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Lisäksi miestä syytetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Poliisin mukaan epäillyt hyväksikäytöt tapahtuivat netin välityksellä viime ja tänä vuonna. Uhrit ovat eri puolilta Suomea ja iältään 9–15-vuotiaita.

Syytetyn epäillään lähestyneen uhrejaan Instagramissa ja Snapchatissa, mutta poliisin tietojen mukaan mies ja uhrit eivät tavanneet kasvokkain.

Poliisi alkoi tutkia miehen tekemisiä, kun yksi uhreista otti yhteyttä poliisiin alkuvuodesta. Mies on ollut vangittuna maaliskuun alusta alkaen. Hänellä ei ole aiempaa vastaavaa seksuaalirikostaustaa.

Syytteet käsitellään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Aiheesta aiemmin:

Poliisi epäilee miestä poikkeuksellisen laajasta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosten sarjasta – "Tapahtunut sosiaalisen median sovelluksissa"