Tällaisia ovat sotalaivat, joihin Suomi käyttää 1,3 miljardia euroa – "ei ole tarkoitus miinoittaa koko Itämerta"

Uusista sotalaivoista tulee Suomen toistaiseksi suurimpia. Selvitimme mitä niillä on tarkoitus tehdä.

Merivoimien alukset
Pohjanmaa-luokan sotalaivan havainnekuva
Puolustusvoimat

Pohjanmaa-luokan sotalaivat rakennetaan Raumalla ja niiden on määrä olla käytössä 2028.

Valmistuttuaan alukset ovat suurimpia suomalaisia sotalaivoja, joita Itämerellä on toistaiseksi purjehtinut. Neljä sotalaivaa asejärjestelmineen tulevat maksamaan noin 1,3 miljardia euroa. Ylläpitokulut eivät sisälly hintaan.

Tässä jutussa kerrotaan mihin aluksia tarvitaan.

Miksi sotalaivat on "pakko" hankkia?

Puolustusvoimat kuvailee uusia sotalaivoja Suomelle "välttämättömiksi". Miksi?

Ilman uusia aluksia Merivoimat ei pystyisi vuoden 2025 jälkeen suorittamaan sille laissa määrättyä meripuolustustehtävää. Neljällä uudella sotalaivalla korvataan seitsemän merivoimien vanhaa alusta, joista osa on jo poistettu käytöstä.

Miksi juuri neljä?

Koska kolme sotalaivaa olisi liian vähän, perustelee puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).

– Arvio on, että neljällä laivalla pystytään toteuttamaan tavoitteet, Kaikkonen sanoi puolustusministeriön tiedotustilaisuudessa torstaina.

Seitsemän vanhan sotalaivan korvaaminen neljällä uudella perustuu siihen, että uudet sotalaivat ovat monitoimialuksia.

Käytöstä poistuvista sotalaivoista osa on tarkoitettu miinoitukseen, osa torjumaan vihollislaivaston hyökkäyksiä. Uudet sotalaivat kykenevät vihollislaivojen, sukellusveneiden ja ilmahyökkäysten torjumisen lisäksi merioperaatioiden johtamiseen.

Miten sotalaivoilla käydään sotaa?

Yksi sotalaivojen keskeisistä sota-ajan tehtävistä on Suomen merialueiden puolustaminen. Jokaiseen sotalaivaan mahtuu kymmeniä 500-1 000 kilon painoisia merimiinoja, joilla on tarkoitus torjua vihollislaivaston hyökkäyksiä.

Pohjanmaa-luokan ominaisuudet grafiikkana.
Puolustusvoimat, Lasse Isokangas / Yle

Tarkoitus ei ole miinoittaa laajaa aluetta, vaan puolustuksen kannalta tärkeitä sijainteja, kertoo puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen.

– Ei ole tarkoitus miinoittaa koko Itämerta vaan keskeiset väylät.

Mitä nämä keskeiset väylät ovat?

– Siinä mennään puolustustaktiikkaan, josta ei julkisesti puhuta.

Puolustuksen kannalta keskeisiä sijainteja lienevät kuitenkin ainakin Suomen satamiin vievät meriväylät.

Miinoitustehtävä selittää myös sotalaivojen kokoa ja rakennetta. Laivojen on kyettävä miinoittamaan kaikkina vuodenaikoina ja kovassakin aallokossa. Niiden on siis kyettävä murtamaan jäätä, mikä ei esimerkiksi kevyemmiltä ruotsalaisilta Visby-luokan sotalaivoilta onnistu.

Miten laivat puolustautuvat hyökkääjiltä?

Vihollisen sotalaivojen ja sukellusveneiden havaitsemista ja tuhoamista varten merivoimien uusissa sotalaivoissa on vedenalainen valvontajärjestelmä, torpedoja, syvyyspommeja, sekä pintatorjuntaohjuksia.

Puolustusvoimien mukaan aluksilla on myös kyky väistää ja torjua ilma- ja ohjushyökkäyksiä. Tämä perustuu esimerkiksi jatkuvaan liikkeeseen, sanoo Puranen.

– Ennen kuin alukseen voidaan vaikuttaa aseellisesti, se pitää paikantaa. Kun alus liikkuu koko ajan, sen maalittaminen on vaikeaa.

Hävittäjien hyökkäyksiä sotalaivat torjuvat ilmatorjuntaohjuksilla. Sotalaivojen ei kuitenkaan ole tarkoitus selvitä yksin ilmahyökkäyksistä.

– Ei merivoimat yksin taistele. Ilmavoimat ja maavoimat tukevat merivoimia ja toisin päin, Puranen sanoo.

Aluksissa on myös harhamaaliheittimiä. Niillä ammutaan mereen savua tai metallista "silppua", jolla hämätään vihollisen tutkia ja ohjuksia.

Asejärjestelmät tulevat ulkomailta – mitä jos ohjusten toimitus katkeaa?

Sotalaivat valmistetaan Suomessa muun muassa huoltovarmuuden takaamiseksi. Sotalaivue on kuitenkin hyödytön ilman aseitaan ja ne ostetaan ulkomaisilta asevalmistajilta.

Esimerkiksi alusten ilmatorjuntajärjestelmän valmistaa Yhdysvaltalainen Raytheon, pintatorjuntaohjusjärjestelmän Israelilainen IAI ja taistelujohtojärjestelmän ruotsalainen Saab.

Aseiden perushuolto tehdään Suomessa, mutta torpedojen ja ohjusten lisähankinnat ja järjestelmien suuremmat päivitykset on tilattava ulkomailta.

Ollaan siis riippuvaisia asejärjestelmien toimittajista?

– Samalla tavalla kuin auton ostaja on riippuvainen siitä, että saa valmistajalta varaosan kun autoon tulee vika. Puolustusvoimat hankkii kuitenkin itselleen aina riittävän määrän varaosia ja vaihtolaitteita joilla turvataan asejärjestelmien käyttö kaikissa tilanteissa.

Mitä jos syystä tai toisesta esimerkiksi ohjusten toimitus lakkaa?

– Luotamme siihen, että yhteistyökyky toimittajien kanssa säilyy.

Lue myös:

Näin Puolustusvoimien iso sotalaivatilaus hyödyttää Rauman seutua ja koko Satakuntaa – 4 lupaavaa näkymää

Merivoimien tuleviin korvetteihin ilmatorjuntaohjukset Yhdysvalloista

Hallitus vahvisti sotalaivatilauksen Rauman telakalta ja Saabilta, hinta nousi liki 100 miljoonaa euroa – Katso tiedotustilaisuus