Lappeenranta nipistää monitoimijäähallin suunnitelmien kustannusarvioita – Lappeenkatu jäisi ilman kantta ja katsojamäärä alenisi

Lokakuun lopussa Lappeenrannassa saadaan tietoa siitä, kiinnostaako monitoimijäähalli rahoittajia ja yhteistyökumppaneita.

jäähallit
Eri toimintojen sijoittuminen Kisapuiston alueelle.
Tieto Lappeenrantaan kaavaillun monitoimijäähallin rahoituksesta tulee lokakuun lopussa.Lappeenrannan kaupunki

Lappeenrannan kaupunki yrittää alentaa suunnitteilla olevan monitoimijäähallin kustannusarviota erilaisilla keinoilla.

Monitoimijäähallin suunnitelmassa katsojamäärä on vähennetty 500 hengellä, jolloin halliin mahtuisi 5 000 henkeä. Hallin ympärysmittaa on myös pienennetty niin, että Lappeenkadulle ei rakennettaisi kadun kattavaa kantta. Lisäksi halliin ei tulisikaan tiloja ulkopuolisille vuokralaisille tai yrityksille.

Projektijohtaja Ilkka Oksman Lappeenrannan Toimitilat Oy:stä kertoo, että monitoimihallin rahoitusta ja yhteistyökumppaneita etsivän SRV Rakennus Oy:n työn on määrä valmistua lokakuun lopulla.

– Ensimmäisenä SRV:n työn käy läpi Lappeenrannan kaupungin tilatoimikunta, joka sitten aikanaan myös katsoo, miten prosessi etenee ja missä vaiheessa saadusta aineistosta tulee julkinen, Oksman kertoo.

Havainnekuva Kisapuistoon rakennettavasta monitoimijäähallista.
Monitoimijäähallia on suunniteltu Lappeenrantaan erilaisten havainnekuvien avulla.Eva Architects

Kolmea vaihtoehtoa selvitetään yhä

Lappeenrannan hallihankkeiden rahoitusta ja yhteistyökumppaneita etsivä SRV Rakennus Oy on menneen kesän aikana saanut taustatietoja esimerkiksi jäähallien käyttäjistä, käyttöasteesta, käyttäjähinnoista, kaupungin liikuntoimen tilipäätöksestä sekä henkilöstömääristä.

SRV Rakennus Oy selvittää rahoitusta kahdelle vaihtoehdolle, eli Kisapuistoon ja keskustan Lappeenkadulle sijoittuville monitoimijäähalleille. Samaan aikaan Lappeenrannan kaupunki haluaa myös selvittää nykyisen jäähallin korjaamisen mahdollisuutta.

Lappeerannan kaupunki on tehnyt taloussuunnitelmaansa 30 miljoonan euron varauksen monitoimijäähallia varten.

Hankkeeseen liittyvään aineistoon (siirryt toiseen palveluun) voi edelleen tutustua Lappeenrannan kaupungin verkkosivulla.