Kapellimestari Eero Lehtimäki on joogamattoa mukanaan kantava "yleisnero" – tähtikultti rantautui suomalaiseen taidemusiikkiin

Kapellimestareista on tullut orkestereiden mainostettuja keulakuvia, joilla houkutellaan nuorta yleisöä.

musiikki
Eero Lehtimäki johtaa orkesteria harjoituksissa.
Eero Lehtimäki johtaa Joensuun kaupunginorkesteria.Heikki Haapalainen / Yle

Pianisti Iiro Rantala tunkee pyyhkeitä flyygeliin ja lupaa, ettei vahingoita kaupungin omaisuutta. Taiteellinen johtaja, ylikapellimestari Eero Lehtimäki juoksee kesken johtamisen salin sivuovesta ulos. Hän tulee hetken päästä takaisin klarinettia soittaen.

Tuossa tilanteessa ei ole kyse soittajien keskinäisestä hupailusta harjoituksissa, vaan Joensuun kaupunginorkesterin syyskauden avajaisgaalasta.

Joensuussa on alkanut uusi musiikillinen aikakausi.

Joensuun kaupunginorkesterin uusi kapellimestari, 30-vuotias Eero Lehtimäki sai ensimmäisessä konsertissa yleisön näppeihinsä juuri kuten markkinointikoneisto toivoikin.

Hän on yllättänyt, rikkonut rajoja ja ottanut yleisönsä.

– Kyllä se yleisöstä tuleva energia jää pyörimään. Konsertin jälkeen olo on oikeastaan samanlainen kuin jouluaattoiltana. Ei malttaisi mennä nukkumaan, Lehtimäki sanoo.

Joensuun kaupunginorkesteri harjoittelee Carelia-salissa.
Joensuun kaupunginorkesteri harjoittelee ja esiintyy Carelia-salissa.Heikki Haapalainen / Yle

Konserttisalissa ja sen ulkopuolella Lehtimäki haluaa olla yksi meistä. “Meidän Eero”. Yleisöäkin hän puhuttelee mieluummin yhteisöksi kuin yleisöksi.

Uusi kapellimestari tuli lähelle yleisöä jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä konserttia. Avauskonserttia mainostettiin hänen kasvoillaan isoissa katumainoksissa.

Kapellimestareista on Suomessakin tullut “staroja”, joihin orkesteri henkilöityy.

Disneyn piirretty kolahti

Kapellimestari, klarinetisti ja akustiikan diplomi-insinööri Eero Lehtimäki vaikuttui musiikista jo lapsena.

– Me katsoimme veljeni kanssa kirjaimellisesti puhki VHS-kasetin, jossa oli Disneyn piirretty nimeltään Fantasia. Oli hienoa, että siinä tykitellään menemään Igor Stravinskyn Kevätuhria.

Helposti innostuva nuori mies hypähtää kesken haastattelun nojatuolista hotellin aulassa olevan pianon ääreen ja lupaa demonstroida Stravinskyä. Tällä kertaa se ei onnistu. Piano on lukossa.

Vaaleatukkainen ja herkästi hymyilevä Eero Lehtimäki on syntynyt Espoossa ja kasvanut Lohjalla. Nykyisin hän asuu Helsingissä.

Lehtimäki on valmistunut sekä klarinetistiksi että bassoklairinetistiksi Helsingin konservatoriosta. Orkesterinjohtoa hän on opiskellut sekä Sibelius-Akatemiassa että Wienissä. Suomessa opettajina ovat olleet huippunimet Jorma Panula, Atso Almila ja Hannu Lintu.

Kapellimestari Eero Lehtimäki nojaa puuhun Joensuussa Pielisjoen varrella.
Eero Lehtimäki viihtyy luonnossa ja vesillä.Lea Joutsensaari / Yle

Eero Lehtimäki teki läpimurtonsa johtamalla Mariinski-teatterin orkesteria äärimmäisen lyhyellä, parin minuutin varoitusajalla Turun Musiikkijuhlilla vuonna 2016.

Hän oli tuolloin musiikkijuhlien mestarikurssilla ja johti konsertin avausnumeron kapellimestari Valeri Gergijevin pyynnöstä ja puolesta.

Kaiken tämän lisäksi Lehtimäki valmistui akustiikan diplomi-insinööriksi viime keväänä Aalto-yliopistosta.

– Sinne menin jo vuonna 2007 suoraan lukiosta. Vanhemmat olivat sitä mieltä, että on oltava “oikea” ammatti, vaikka ovatkin aina tukeneet upeasti kaikessa. Aloitin yhtä aikaa elektroniikan ja klarinetin opinnot.

Lehtimäki “runttasi" viime vuonna diplomi-insinööritutkinnon valmiiksi. Diplomityö pysyi salassa perheeltä ja oli äitienpäiväyllätys.

Monta tahtipuikkoa tulessa

Eero Lehtimäki käy tällä hetkellä johtamassa useita orkestereita eri puolilla maata. Matka suuntautuu Joensuun lisäksi muun muassa Poriin, Tampereelle ja Tapiolaan. Hän on myös Brinkhall soi -festivaalin taiteellinen johtaja.

– Se on minun arkeani. Koko ajan muun muassa valmistaudutaan tuleviin konsertteihin ja suunnitellaan tulevien kausien ohjelmistoa. Siinä kulkee mukana vielä oma klarinetin soitto. Onneksi sain nuo insinööriopinnot valmiiksi.

30-vuotias kapellimestari ja taiteellinen johtaja myöntää, että joskus työmäärä käy liian raskaaksi.

– Keväällä oli töitä ehdottomasti liian paljon. Kävin vain kääntymässä kotona. Heinäkuussa katsoin, että edellinen viikon jakso kotona oli huhtikuussa.

Esimerkkinä työtahdista hän kertoo yhden viikon ohjelman viime keväältä.

– Silloin johdin kolmea eri kaupunginorkesteria samalla viikolla. Alkuviikosta olin Jyväskylässä, sen jälkeen Kuopiossa ja sitten Joensuussa. Sen päälle tuli vielä soittokeikkaa ja Japanin kiertue.

Kapellimestareista tullut ilmiö

Julkisuudessa nuoresta kapellimestarista on käytetty sanoja yleisnero, huippumuusikko, kapellimestarinero, ilmiö.

Kapellimestarin hehkuttaminen ja orkesterin markkinoinnin rakentaminen yhden henkilön varaan on noussut ilmiöksi myös Suomessa. Se on lähtenyt Yhdysvalloista ja levinnyt Eurooppaan.

– Kyllä näin on monessa suomalaisessa kaupungissa, esimerkiksi Jaakko Kuusisto Kuopiossa, Santtu-Matias Rouvali Tampereella ja Eero Lehtimäki Joensuussa, kertoo Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja Helena Värri.

Sinfoniaorkestereiden etua ajavan yhdistyksen toiminnanjohtaja kuitenkin korostaa, ettei orkesteri saa jäädä kapellimestarin varjoon.

– Kaikkein tärkeintä on musiikki ja yhteistyö. Kapellimestarin pitää pitää huolta, että orkesteri tulee hyvin esille. Emme halua varsinaista tähtikulttia tänne, se nyt on vaan markkinointi mennyt sellaiseksi.

Helena Värri on tyytyväinen nuoriin kapellimestareihin.

– Onneksi nämä tyypit ovat nykyisin fiksuja eivätkä sellaisia diktaattorikapellimestareita.

Eero Lehtimäki juttelee pianisti Iiro Rantalan kanssa harjoituksissa.
Kapellimestari vaihtoi ajatuksia pianisti Iiro Rantalan kanssa Joensuun kaupunginorkesterin harjoituksissa.Heikki Haapalainen / Yle

Voimaa joogasta ja vesiltä

Kapellimestarin ja muusikon ammatti on paitsi henkisesti myös fyysisesti raskasta. Tahtipuikon heiluttaminen vaikuttaa kevyeltä hommalta, mutta käy erityisesti ylävartaloon. Työn vastapainoksi Eero Lehtimäellä on kaksi keinoa ylitse muiden.

– Joogamatto kulkee aina mukana, vaikka olisin vain yhden yön hotellissa. Tykkään tehdä astangajoogasarjan aina aamulla. Se saa mielen pysähtymään ja se on myös hyvä kropalle.

Uudempi harrastus on purjehtiminen. Lehtimäki liittyi Teekkaripurjehtijoihin. Myös ystävät vievät veneelleen.

– Se on ihan uusi hurahdus, josta olen unelmoinut jo pitkään. Siinä pääsee irti ja on luonnon armoilla. Tykkään siitä ajatuksesta, että jos ei tuule niin sitten ei tuule. Siihen ei voi vaikuttaa.

Henkisesti Eero Lehtimäki haluaa olla joskus “vanha viisas ukkeli”

– On kiva tehdä hienompaa ja isompaa, mutta toivon ja tavoittelen viisautta, kasvua ihmisenä ja tekijänä. Luen paljon ja haluan ymmärtää, miten maailma toimii ja sitten tuoda ne tarinat musiikkiin.

Kapellimestari Eero Lehtimäki on jo saanut paljon aikaiseksi, mutta toki nuorella miehellä riittää unelmia ja haaveita.

– Koen jotenkin itseni pikkupojaksi. Olen innostunut ja utelias ja paljon on vielä etsittävää ja tutkittavaa tässä matkassa, joka ei lopu ikinä. Esimerkiksi ooppera kiinnostaa, kertoo Lehtimäki ja hymyilee leveästi päälle.

Lue myös:

Analyysi: Paraskin kapellimestari kohtaa työssään vastarintaa – Hannu Linnun ja Kansallisoopperan suhteen näyttää hyvältä

Suomalainen Dalia Stasevska sai pestin BBC:n orkesterista, kun nuoret naiset jyräävät kapellimestareina – "Päivääkään nuorempi en haluaisi olla"