Naantalin Energia investoi tuulivoimaloihin

Järjestelyn myötä yhtiö lähes kolminkertaistaa tuulisähkön osuutensa.

Naantali
Läheltä
Yle

Naantalin Energia kasvattaa tuulisähkön osuuttaan. Yhtiö investoi Pohjanmaalle rakennettaviin Parhalahden ja Hankilan tuulivoimapuistoihin.

Yhtion osuus yhteensä noin 100 miljoonan euron kustannusarviosta on noin kaksi miljoonaa euroa. Puistot valmistuvat vuosina 2020–2021.

Järjestelyn myötä Naantalin Energian myymän tuulisähkön osuus nousee vajaaseen kymmeneen prosenttiin eli sen määrä lähes kolminkertaistuu.