Kokkola tukee työntekijöitään avokätisesti tupakoinnin lopettamisessa – vasta harva tarttunut mahdollisuuteen

Kaupunki maksaa työntekijöilleen vieroitustuotteet tai -lääkkeet puolen vuoden ajalta.

tupakoinnin lopettaminen
Raskausajan tupakointi / Mediadeski
Kokkolam kaupunki maksaa työntekijöilleen vieroitustuotteet tai lääkkeet puolen vuoden ajalta.

Kokkolan kaupunki kannustaa työntekijöitään irti tupakasta, mutta vasta harva on tarttunut työnantajan kädenojennukseen.

Kaupunki on kohta vuoden ajan maksanut tupakoinnin lopettavalle kaikki vieroitustuotteet tai -lääkkeet. Hoito kustannetaan puoleksi vuodeksi.

Viime vuoden lopulta tuotteita on maksettu yhteensä reilulla 900 eurolla ja vain seitsemälle työntekijälle.

– Toistaiseksi tukea on käytetty harmillisen vähän. Tupakointi on kuitenkin riskitekijä monille sairauksille ja tilastollisesti tupakoitsijoilla on myös enemmän sairauspoissaoloja, kertoo Kokkolan henkilöstöjohtaja Eija Pienimäki.

Tarpeen ja soveltuvat tuotteet arvioi työterveys.

Lääkehoito tehoaa, mutta ei estä retkahduksia

Kokkolan kaupungin työterveyshoitaja, Työplussan Maarit Marttila kertoo, että lääkehoidosta on saatu hyviä tuloksia.

– Useimmat lääkehoidon aloittaneet Kokkolan kaupungin työntekijöistä ovat päässeet irti tupakasta. Lääke tekee siitä epämiellyttävää eli tupakka alkaa maistua pahalta ja mielihyvän tunne häviää. On havaittu, että lääkkeillä pystyy lyhyemmässä ajassa lopettamaan kuin korvaustuotteilla, sanoo Marttila.

Retkahduksia lääkekään ei estä, myöntää Marttila.

Nikotiinikorvaustuotteiden ja lääkkeiden lisäksi tarjolla on myös yksilö- ja ryhmätukea. Niitä käytetään kuitenkin selvästi vähemmän.

Tupakoinnin lopettamisen tukea on markkinoitu jokaisessa Kokkolan henkilöstölle tehdyssä terveystarkastuksessa. Viime vuonna niitä tehtiin miltei 900.

– Tupakointi on niin iso terveysriski, että siitä on kysyttävä kaikilla tarkastus- tai sairaanhoitokäynneillä, sanoo Marttila.

Kokkola on pitkään kustantanut työntekijöilleen kuukauden lopetuspaketin. Viime vuonna sitä laajennettiin puolen vuoden mittaiseksi.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan miehistä keskimäärin 13 prosenttia ja naisista 10 prosenttia tupakoi päivittäin.