Huumeita, viinaa, autoja ja rahaa – Poliisi iskee kaikkeen mahdolliseen, mutta rikoshyödyksi kelpaa vain käteinen ja rahanarvoinen omaisuus

Poliisi keräsi viime vuonna peräti 36,5 miljoonaa euroa rikoshyötyä epäillyiltä ja tutkinnan kohteena olleilta yhteisöiltä.

rikokset
Rahaa salkussa
Poliisin rikoshyödyksi voi päätyä käteinen raha ja kaikenlainen omaisuus, joka voidaan muuntaa rahaksi.Yle

Poliisi kertoi viime viikolla laajasta iskusta, joka kohdistui rikollisjärjestö United Brotherhoodiin.

Järjestöltä takavarikoitiin iskussa huumeiden ja aseiden lisäksi 2,6 miljoonaa euroa rikoshyötyä.

Poliisi on satsannut viime vuosina kovasti rikoshyödyn keräämiseen.

Poliisin tilastoissa rikoshyöty tarkoittaa sitä, kuinka paljon rikoksella on saatu taloudellista hyötyä tai aiheutettu vahinkoa.

Viime vuosi oli ennätysvuosi pitkiin aikoihin poliisin rikoshyötyjahdissa.

– Vuonna 2018 koko Suomen poliisissa saatiin pakkokeinoilla haltuun rikoshyötyä yhteensä 36,5 miljoonaa euroa, kertoo Kai Lakio keskusrikospoliisista.

Rikoskomisario Kai Lakio Keskusrikospoliisista.
Rikoskomisario Kai Lakio toimii rikoshyötykoordinaattorina poliisissa. Hänen toimipaikkansa on keskusrikospoliisissa.Toni Määttä / Yle

Poliisi satsaa rikoshyötyyn

Rikoshyödyn kerääminen on tehokas toimenpide rikollisuuden torjunnassa, uskoo poliisi.

Kun rahaa ja omaisuutta viedään, se kirpaisee usein huomattavasti enemmän kuin sakkorangaistus tai esimerkiksi ehdollinen vankeustuomio.

Tilastojen mukaan talousrikostutkinnoista saadaan eniten rikoshyötyä.

Poliisi pohtii rikoshyödyn merkitystä myös silloin, kun se priorisoi tutkintoja.

– Rikoshyöty liittyy rikostorjunnan vaikuttavuuteen, niin sen vuoksi tämä voi olla yksi tekijä, mikä poliisivirastoissa otetaan huomioon juttuja priorisoitaessa, Kai Lakio sanoo.

Poliisi ei voi takavarikoida omaisuutta mielin määrin

Poliisin takavarikkoon voi päätyä esimerkiksi käteistä rahaa, huumeita, alkoholia, autoja, asuntoja, aseita, ja arvokkaita koruja.

– Takavarikko liittyy sellaiseen omaisuuteen, jolla on kiinteä kytkös tutkittavan olevaan rikokseen, Kai Lakio kertoo.

Tämän lisäksi poliisi voi päästä käsiksi epäillyn omaisuuteen myös niin sanotulla vakuustakavarikolla.

Tällöin on kyse siitä, että jo tutkintavaiheessa halutaan turvata mahdollisten myöhemmin tuomittavien vahingonkorvausten tai rikoksella saadun hyödyn maksaminen.

Poliisi ei kuitenkaan voi tehdä epäillyn omaisuudella mitä haluaa.

Poliisi joutuu hakemaan päätökselleen tuomioistuimen hyväksynnän.

Tuomioistuimissa poliisi joutuu esittämään arvionsa siitä, kuinka paljon tutkinnan kohteena olevalla rikoksella on saatu taloudellista hyötyä ja kuinka paljon mahdollista vahinkoa on aiheutettu.

Jos tuomioistuin on samaa mieltä kuin poliisi, epäillyn omaisuus pidetään takavarikossa tai vakuustakavarikossa niin kauan, kunnes rikosprosessi on päättynyt.

Jos tuomioistuin ei ole vapauttanut takavarikoita tai vakuustakavarikoita aiemmin, niiden kohtalosta päätetään viimeistään silloin, kun tuomioistuin antaa ratkaisunsa rikosasiassa.

Jos tuomioistuin määrää tuomitulle maksettavaksi vahingonkorvauksia ja rikoksella saatua hyötyä valtiolle, tällöin omaisuus myydään valtion toimesta.

Poliisihallitus ei ole julkaissut rikoshyötytilastoja tältä vuodelta. Tilanne näyttää kuitenkin hyvälle, sanoo Kai Lakio.

– Vaikuttaa siltä, että tämän vuoden rikoshyötykertymä on positiivisesti nousujohteinen.

Lue myös:

Poliisin viimeviikkoiset operaatiot olivat harvinaisen iso isku United Brotherhoodia vastaan – katso video poliisin tiedotustilaisuudesta