Taimikonhoitoon ja metsäteiden parannuksiin paljon tukirahaa tarjolla – Yli puolet Etelä-Savon Kemera-varoista käyttämättä

Kemera-varoja on käytetty maakunnassa 7 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

metsät
Mäntytaimikkoa
Mauri Tikkamäki / Yle

Etelä-Savossa yksityisillä metsänomistajilla on hyvät mahdollisuudet saada valtion tukea loppuvuodeksi taimikoiden ja nuorten metsien hoitotöihin. Kemera-varoja on käytetty Etelä-Savossa verkkaisemmin kuin vuosi sitten.

Maakunnan puuntuotannon edistämiseen tarkoitetuista Kemera-varoista on maksettu vasta noin 40 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että Etelä-Savoon osoitetusta 3,12 miljoonasta eurosta on käyttämättä vielä lähes 1,9 miljoonaa euroa.

Etelä-Savossa tarvitaan lisävauhtia erityisesti metsäteiden perusparannukseen ja taimikonhoitoon.

– Metsäteitä perusparannettiin viime vuonna 95 kilometriä, kun alueellisen metsäohjelman mukainen tarve olisi 210 kilometriä vuodessa, Suomen metsäkeskuksen Kaakkois-Suomen aluejohtaja Antti Heikkilä sanoo.

Heikkilän mukaan toimiva tieverkko on metsätalouden ja puuhuollon toiminnan perusedellytys.

Myös taimikonhoidon määrät tulisi tilastojen valossa nostaa puolitoistakertaisiksi. Taimikon varhaishoito on metsäkeskuksen mukaan tarpeen Etelä-Savossa usein jo 4–5 vuoden kuluttua metsän istuttamisen jälkeen.

Koko maassa Kemera-varoja on käytetty samassa tahdissa kuin vuosi sitten. Useissa maakunnissa puuntuotannon Kemera-varoja on käytetty tänä vuonna enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Yksityinen metsänomistaja voi saada valtion Kemera-tukea taimikon ja nuorten metsien hoitoon, metsäteiden kunnostukseen ja rakentamiseen sekä terveyslannoitukseen. Tuet myöntää Suomen metsäkeskus.

Lue myös:

Metsäkeskus: Metsäteitä tulisi kunnostaa Etelä-Savossa yli kaksinkertainen määrä