Hoivakodin työmaalta löytyi tarkastuksen yhteydessä laitonta työvoimaa Raumalla

Neljä työluvatonta ukrainalaismiestä poistettiin raumalaiselta rakennustyömaalta keskiviikkona.

työluvat
hansikas maassa
Hoivakodin rakentajan mukaan miehillä on ollut työluvat. Tällä hetkellä selvitetään, ovatko luvat riittäviä työskentelyyn Suomessa.Filip Snellman / Yle

Raumalaiselta rakennustyömaalta paljastui tarkastuksen yhteydessä neljä työluvatonta rakennusmiestä.

Rauman kaupungin hoivakodin rakennustyömaalta löytyneet luvattomat työntekijät olivat ukrainalaisia. Heidät löydettiin Rakennusliiton tekemän tarkastuksen yhteydessä.

– Työluvattomat miehet poistettiin työmaalta. Paikalla kävi myös poliisi, joka suorittaa asiasta oman rikostutkintansa, kertoo Rakennusliiton läntisen toiminta-alueen päällikkö Jouni Ruotsalainen.

Alipalkkaus yleistä

Ukrainalaismiehet olivat ehtineet työskennellä työmaalla viisi viikkoa. Tänä aikana heille ei ollut Rakennusliiton mukaan maksettu työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

– Rakennusliitto tulee vaatimaan päätoteuttajan maksamaan taannehtien miesten palkan, Jouni Ruotsalainen sanoo.

Hoivakotia rakentaa rakennusliike Tikakoski Oy, jonka pääkonttori sijaitsee Raisiossa. Ukrainalaiset olivat Tikakosken alihankkijan palkkalistoilla.

Yrityksen toimitusjohtaja Anssi Heinonen sanoo, että raumalaistyömaalta poistetuilla työntekijöillä oli voimassa olevat työluvat.

– Tällä hetkellä selvitämme, ovatko nämä luvat olleet riittäviä työskentelyyn Suomessa. Tähän asti kaikki ovat olleet siinä uskossa, että toimimme oikein. Palkkauksesta ei myöskään ole kantautunut meidän korviimme epäselvyyksiä.

Lisäys klo 15.08: Tarkennettu, että ukrainalaiset olivat Tikakoski Oy:n alihankkijan työntekijöitä.

klo 15.20 tarkennettu otsikon kirjoitusasua

Lue lisää:

Kysely: Joka viides rakennusalan työntekijä on ulkomainen – etenkin raskaimpiin ammatteihin on vaikea saada suomalaisia työntekijöitä

Työperäistä maahanmuuttoa halutaan lisää, nykyään se on hidasta ja kallista – työnantajat ja viranomaiset ovat pullonkauloista eri mieltä