1. yle.fi
  2. Uutiset

Mikkelin Anttolassa harjoitellaan kadonneen etsintää – mukana myös lento- ja järvipelastusyksiköt

Mikkelin Anttolassa järjestetään lauantaina yhteistoimintaharjoitus, jossa vapaaehtoinen pelastuspalvelu, hälytysryhmät ja viranomaiset harjoittelevat yhdessä maastoetsintää.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
Läheltä
Yle

Vapaaehtoista pelastuspalvelua tarvitaan Etelä-Savossa viranomaisten apuun puolenkymmentä kertaa vuodessa. Useimmiten vapaaehtoinen pelastuspalvelu (siirryt toiseen palveluun) (Vapepan nettisivut) kutsutaan apuun kadonneen etsintään.

Säännöllinen harjoittelu on tärkeää, jotta toiminta tositilanteessa sujuu viranomaisten kanssa yhteistyössä. Lauantaina Mikkelin Anttolassa järjestetään henkilöetsintäharjoitus, jossa mukana on hälytysryhmiä lähiseudulta ja lentopelastuksen yksiköitä Savonlinnasta, Kuopiosta ja Helsingistä. Harjoitukseen osallistuu noin 50 ihmistä.

– Harjoittelemme maastoetsintää. Yksityiskohtia en voi paljastaa, sillä ne ovat myös harjoituksiin tuleville yllätys. Mukana on myös koirapartioita ja järvipelastajien hälytysryhmiä. Harjoitus näkyy Anttolanhovin ja Vitjaslahden ympäristössä, kertoo Anttolan harjoituksen johtaja Heikki Väätämöinen.

Tulevaisuudessa vapaaehtoista pelastuspalvelua työllistävät entistä enemmän myös henkisen tuen tehtävät ja esimerkiksi muonitus. Varsinkin syrjäseuduilla vapaaehtoisia tarvitaan jatkossa entistä kipeämmin, kun viranomaisverkosto harvenee.

– Kaiken kaikkiaan vapaaehtoistoimintaan on kyky olemassa. Toisaalta valitettavasti syrjäseudulla harvan asutuksen alueella on jatkossa useammin tarve talkootoiminnalle, toteaa Väätämöinen.

Lue seuraavaksi