Maisemataiteen mestarin, Hjalmar Munsterhjelmin kuutamot vetivät Hämeenlinnan taidemuseoon yli 13 000 vierasta

Hämeenlinnan taidemuseon kesänäyttely esitteli taidemaalarin tunnetuimpia teoksia ja merkittävimpiä aiheita.

taide
Kaksi Hjalmar Munsterhjelmin kuutamoaiheista taulua taidemuseon seinällä
Kuutamoiden valaisemat metsät ja vesistöt olivat Hjalmar Munsterhjelmin lempiaiheita.Tiina Kokko / Yle

Suomalaisen maisemataiteen mestarin Hjalmar Munsterhjelmin (1840–1905) töistä koottu kesänäyttely veti hyvin väkeä Hämeenlinnan taidemuseoon.

Kesäkuun puolivälissä avautuneessa näyttelyssä kävi kolmen kuukauden aikana yli 13 000 vierasta. Kävijämäärä nostaa Munsterhjelmin näyttelyn viime vuosien suosituimmaksi näyttelyksi Hämeenlinnan taidemuseossa.

Hämeenlinnan taidemuseon kesänäyttely esitteli taiteilijan tunnetuimpia teoksia ja merkittävimpiä aiheita. Näyttelyssä oli mukana yli 120 teosta taiteilijan uran eri vaiheilta.

Maalaismaiseman kuvaaja

Vaikka kesänäyttely oli kokonaisuutena kävijöiden mieleen, etenkin taiteilijan kuutamomaisemat olivat näyttelyn helmiä.

– Erityisesti Munsterhjelmin pystyteos vuodelta 1883, Kuutamoyö, oli kävijöiden mieleen, kertoo taidemuseon amanuenssi Maria Laine.

Taidemuseossa oli esillä myös joitakin Munsterhjelmin piirustuksia. Myös ne kiinnostivat kävijöitä.

– Myös pieni, uran alkupuolelta ollut maalaus metsässä olevasta purosta pysäytti monet kävijät. He ihmettelivät sitä, kuinka pian Munsterhjelmin oli ollut valmis taidemaalari.

Hjalmar Munsterhjelm aloitti taideopinnot Düsseldorfin taideakatemiassa vuonna 1860. Hän maalasi Puron noin vuonna 1862 eli pari vuotta opintojen alkamisesta.

Hjalmar Munsterhjelmin tauluja, jotka kuvaavat lumisia maisemia
Hjalmar Munsterhjelmin lumisia maisemia.Tiina Kokko / Yle

Hämeestä kotoisin oleva Musterhjelmin ammensi tauluihinsa aiheita myös maalaismaisemista.

Lisää maisemia luvassa ensi kesänä

Hämeenlinnan taidemuseo tarjoaa maisemamaalauksia myös ensi vuonna, sillä kesänäyttelyyn kootaan vanhaa maisemataidetta.

– Vanhojen maisemataiteen mestareiden töitä tarkastellaan ensi kesänä muun muassa Suomi-kuvan rakentumisen kautta, kertoo amanuenssi Maria Laine.