Kun maailma muuttui

Ilmastolakko on levinnyt vuodessa yhden tytön protestista maailmanlaajuiseksi liikkeeksi. Lakkolaiset kertovat, miksi he marssivat.

Kun ajattelen ilmastonmuutosta, tunnen olevani siitä vastuussa. Me ihmiset olemme aiheuttaneet sen.

Pia Schute Ylen haastattelussa. Hän on kuvassa vasemmalla.

15-vuotias Pia Schute ja hänen ystävänsä vaativat Berliinissä ilmastotoimia yhdessä 80 000 mielenosoittajan kanssa.

En usko, että peli on menetetty. Jos panostamme tähän, muutos on vielä mahdollinen.

Pia Schute

Ilmastolakkoja on ollut perjantaina ainakin 5 000 kaupungissa eri puolilla maailmaa.

Esimerkiksi Lontoossa.

Nairobissa.

Ja Sydneyssä.

Intian Kolkatassa aktivistit ovat vetäneet pitkän ihmisketjun lähelle kaupungintaloa.

En osannut kuvitella näin suurta intoa. Tuntuu, että olemme hyvin lähellä vallankumousta.

Ajay Mittal Ylen puhelinhaastattelussa

28-vuotiaan Mittalin mukaan ilmastonmuutos on ollut Intiassa kaikkien puheenaiheena viime kuukausina.

Nyt on käännekohta. Me olemme ehkä viimeinen sukupolvi, joka voi vielä tehdä jotain ilmastonmuutokselle.

Ajay Mittal

Ilmastolakot alkoivat vuosi sitten, kun 16-vuotias Greta Thunberg alkoi istua joka perjantai Ruotsin valtiopäivätalon edessä. Tänä perjantaina lakossa on satoja tuhansia.

Greta tuo meille kaikille toivoa.

Ajay Mittal

Puolassa ilmastosta ei juuri puhuttu vielä vuosi sitten. Perjantaina ilmastomarsseja on ainakin 65 kaupungissa.

Lakot alkoivat keväällä Varsovassa, kun Antoni Wisniewski-Mischal ja hänen lukiokaverinsa turhautuivat hallitukseen.

Poliitikot eivät tee mitään. Se on sietämätöntä.

Antoni Wisniewski-Mischal Ylen puhelinhaastattelussa

Wisniewski-Mischalin mielestä Puolan nuoret tietävät ilmastokriisistä paljon enemmän kuin poliitikot. Siksi nuoria kannattaisi kuunnella.

Saksassa hallitus lupasi perjantaina, että se käyttää 50 miljardia euroa ilmastonmuutoksen torjumiseen ensi vuosikymmenellä.

Berliinissä mieltään osoittava 16-vuotias Stina Krämer uskoo, että mielenosoitukset saivat Saksan poliitikot liikkeelle.

Miten se ei voisi vaikuttaa, kun täällä on niin paljon ihmisiä? Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia.

Stina Krämer Ylen haastattelussa

Tekijät

Toimittaja

Simo Ortamo

Toimittaja

Anna Saraste

Kuvat Berliinistä.

Anna Saraste / Yle (Pääkuvassa Pia Schute, Sina Krämer ja heidän ystävänsä, joka ei halunnut kertoa nimeään. Toiseksi viimeisessä kuvassa Stella Pein ja Martha Segert äitinsä kanssa.)

Kuvat Kolkatasta

Ajay Mittal

Selfie Varsovassa

Antoni Wisniewski-Mischal

Kuva Greta Thunbergistä

AOP

Muut kuvat

Will Oliver (Lontoo), Daniel Irungu (Nairobi), Paul Braven (Sydney), Marcin Obara (Varsova) / EPA

Lähteet

  • Reuters, AP, AFP

Julkaistu 20.9.