Pariskunta heräsi karmeaan näkyyn – lampaat oli raadeltu pihaan, ja syylliset seisoivat vieressä

Neljä lammasta raadeltiin yöllä hengiltä Kouvolassa. On vielä epäselvää, ovatko syylliset susia vai koirasusia. Poliisi on päättänyt, että eläimet lopetetaan.

susi
raadeltuja lampaita
On vielä epäselvää, olivatko lampaiden raatelijat susia vai koirasusia.Tom Rikberg

Maatalousyrittäjä Pirjo Vanhala heräsi karmivaan näkyyn lauantaiaamuna Kouvolan Sippolassa. Vanhalan mennessä ulos miehensä kanssa, hän huomasi susiaidan sisällä neljä tapettua lammasta.

Syylliset seisovat kauempana pellolla.

– Kaksi sutta lähestyi minua noin 60 metrin päähän ja katseli siinä useamman minuutin. Siinä ne seiskoskelivat jonkun aikaa ennen kuin pakenivat takaisin metsään, kertoo Vanhala.

Vanhala oli herännyt jo yöllä laumanvartijakoiriensa valtaisaan haukuntaan ja noussut ylös katsomaan siihen syytä. Pimeässä hän ei kuitenkaan ollut nähnyt mitään poikkeavaa ja palasi takaisin nukkumaan.

Pirjo Vanhala arvioi, että kyseessä oli kaksi sutta. Eläimet tappoivat neljä tilan viidestä lampaasta. Yksi lammas löytyi syötynä ja kolme raadeltuna.

– Sudet olivat kaivaneet sähköistetyn petoeläinaidan alta kuopan, jonka kautta ne olivat päässeet lammasaitaukseen, kertoo Vanhala.

Tappaneet ennenkin

Tilalla on myös nautoja, mutta ne olivat eri aitauksessa. Nautojen kunto on tarkastettu, ja ne selvisivät tilanteesta säikähdyksellä. Yksi lammas oli aluksi kadoksissa, mutta löytyi sitten läheisestä rakennuksesta.

– Elinkeinon harjoittaminen käy aika toivottomaksi, kun pitäisi laiduntaa eläimiä mutta ei haluaisi susillekaan syöttää, toteaa järkyttynyt Vanhala.

Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen yksiköstä kerrotaan, että sudet – tai koirasudet – ovat pyörineet Kouvolan alueella jo pidempään. Muutamia viikkoja sitten ne tappoivat yhden lampaan Metsäkylässä, joka sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Sippolasta.

– Ne ovat kytänneet ja tarkkailleet lampaita pidempään. Niistä on tehty havaintoja jo kesällä eri puolilla Kouvolaa. Ne pyörivät reviirillään ympyrää, kertoo Sippolan riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Mika Majander.

Majander uskoo, että kyseessä on kaksi koirasutta, koska ne tulevat niin lähelle asutusta. Hänen mielestään myös se, että eläimet ovat keksineet kaivaa kuopan sähköaidan alta, kertoo koiramaisista piirteistä.

– Ne ovat viisaita. Joko ne ovat saaneet aidasta ensin pienen tällin tai haistaneet sähköaidan. Ainakin jotkut koirat haistavat sähkön.

Lopetuspäätös on poikkeuksellinen

Poliisi on käynyt Pirjo Vanhalan pihapiirissä arvioimassa tilannetta ja tavannut riistanhoitoyhdistyksen asiantuntijoita. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Tuomas Pöyhösen mukaan eläimet lopetetaan.

Päätös oli selvä perusteellisen tutkinnan ja riistanhoitoyhdistyksen kanssa käydyn keskustelun jälkeen. Aamun kohtaaminen eläinten ja Vanhalan välillä oli ratkaiseva tekijä.

– Karkoitus on hankalaa tehdä ilman välineistöä ja kunnon keinoja. Niitä ei ole, koska susien metsästäminen ei ole muutenkaan sallittua.

Pöyhönen arvioi, että tapaus on melko poikkeuksellinen.

– Tila on asianmukaisesti suojattu ja aidattu, pihalla olivat omat koirat vahtina ja muutenkin liikettä, mutta siitä huolimatta eläimet uskaltautuivat pihapiiriin, sanoo Pöyhönen.

Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen yksiköstä kerrotaan, että susien lopettamispäätöksiä tehdään erittäin harvoin.

– Virolahdella oli joitakin vuosia sitten vastaava tapaus, jossa susi nähtiin liikkumassa ihmisten pihoilla. Silloin paljastui, että kyseessä oli koirasusi, sanoo petoyhdyshenkilö Mika Majander.

Majanderin mielestä poliisin nyt tekemä päätös oli oikea.

– Kun ne lopetetaan, tutkimuksissa saadaan selville ovatko ne koirasusia vai eivät.

Susia vai ei?

Poliisi uskoo, että kyseessä on kaksi sutta.

– Otimme yhteyttä Suomen Koirasusien ry:hyn ja tiedustelimme, olisiko alueella koirasusia karussa. Syyllisiä pidetään nyt susina, mutta tilanne varmistuu täysin vasta kun ne on saatu kiinni.

Eläimistä ei Tuomas Pöyhösen mukaan ole tässä kohtaa ole vaaraa lähiympäristössä asuville.

– Ne jolkuttelevat tällä hetkellä vatsat täynnä, mutta kannattaa metsässä silti kulkea silmät avoinna. Susille on tyypillistä raadella muitakin, vaikka vatsat ovat jo täynnä.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat (siirryt toiseen palveluun).