Pieni pakkanen jäätää tiet, Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä

Päivälämpötilatkin pysyvät viileinä.

varoitukset
Pientä kuuraa oransseissa koivun lehdissä.
Öisin alkaa jo olla pakkasta.Ismo Pekkarinen / AOP

Ajokeli on sunnuntain vastaisena yönä ja sunnuntaiaamuna huono tienpintojen jäätymisen takia, varoittaa Ilmatieteen laitos (siirryt toiseen palveluun).

Varoitus liukkaasta kelistä on voimassa Pohjanmaalta Keski-Suomen kautta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla vyöhykkeellä ja sen pohjoispuolella. Yön alin lämpötila käväisee paikoitellen muutamassa pakkasasteessa.

Päivän valjetessa teiden liukkaus kuitenkin alkaa hellittää, kertoo päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa.

– Tierungossa on vielä sen verran lämpöä varastoituneena, että se pääsee nostamaan lämpötilaa ennen kuin aurinko varsinaisesti alkaa lämmittää, Viljamaa kuvailee.

Hänen mukaansa varoitusmerkinnät poistuvat Ilmatieteen laitoksen varoituskartasta aamulla yhdeksältä.

Viljamaan mukaan kylmänpuoleisten lämpötilojen ja päivällä kerääntyneen kosteuden yhdistelmä on tehnyt teiden pinnat liukkaiksi jo useampana yönä. Ensi viikolla liukasta lienee ainakin keskiviikon vastaisena yönä.

Merialueilla tuulee kovaa

Kovan tuulen varoitus on voimassa Perämeren pohjoisosasta Saaristomerelle ja Suomenlahden itäosaan ulottuvilla alueilla sekä Pohjois-Itämeren itäosassa.

– Suomenlahden itäosassa tuulee voimakkaimmin pohjoisen puolelta. Ihan rannikolla maa saattaa hieman suojata, Viljamaa kertoo.

Tuulet ovat kuitenkin jo heikkenemässä.

– Sunnuntaina pohjoinen virtaus on vielä kohtalaista ja maan itäosissa voi olla puuskiakin. Maalla tuuli ei aiheuta vaaratilanteita, mutta sää voi kyllä tuntua tuuliselta.

Vahvistuva korkeapaine taltuttaa tuulia niin, että tiistai näyttää jo hyvin vähätuuliselta.

Sää jatkuu viileänä. Sunnuntaina päivällä maan etelä- ja keskiosissa saadaan joitakin sadekuuroja. Päivän ylin lämpötila on 5–11 astetta, lämpimintä on lounaassa.

– Lapissa päivälämpötila nousee hädin tuskin viiteen asteeseen. Tällaisia lukemia on luvassa ainakin pari päivää, ehkä tuohon viikon keskivaiheille asti, Viljamaa sanoo.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.