Kajaanissa 800 geokätköä – "Kun uusi kätkö luodaan, puhelimet alkavat hälyttää"

Geokätköilyssä yhdistyvät luonnossa liikkuminen ja nokkeluus.

geokätköily
Geokätkö ja Marjut Kinnunen
Marjut Kinnusen rakentama geokätkö on helppo paikantaa, mutta lokivihkon löytäminen vaatii nokkeluutta. Arto Loukasmäki / Yle

Pelkästään Kajaanissa on 800 geokätköä, eli geokätköilyn harrastusmahdollisuudet ovat alueella erittäin hyvät. Geokätköilyyn opastusta ja neuvoja saa muun muassa Kainuun ladulta, joka järjestää geokätköilykursseja.

Geokätköjä voi olla kaupunkialueella, mutta enemmän niitä on luonnon keskellä. Geokätköilyssä hyödynnetään mobiilisovellusta, johon kaikki geokätköt listataan innokkaiden harrastajien saataville. Suunnistustaitoa ei harrastukseen juuri vaadita, mutta siitä saattaa olla paljonkin hyötyä.

– Sovellus ohjaa kätkölle aika hyvin. Toisaalta, jos näkee kartasta, että maasto on vaikeaa, voi vähän kiertää, Kainuun ladun Marjut Kinnunen pohtii.

Kun geokätkön löytää, tulee löytäjän kirjata nimensä lokivihkoon. Osa kätköistä voi olla niin sanottuja pulmakätköjä, joissa lokivihko on piilossa vaikka kätkö itsessään olisikin helppo löytää.

– Pitää vähän temppuja tehdä, että lokivihkon löytää, Kinnunen sanoo.

Geokätköilijät kilpailevat kätköjen löytämisestä, ensimmäiseksi lokivihkoon nimimerkiinsä kirjannut henkilö saa First fo find-meriitin.

– Kun uusi kätkö luodaan, puhelimet alkavat hälyttää ja sitten juostaan kätkölle ja kisataan siitä kuka löytää kätkön ensin, Kinnunen selittää.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!