Kiteen seudulle etsitty nippu tukitoimia, jos Stora Enso sulkee sahan

Stora Enson sahan lakkautus veisi Kiteeltä suoraan 130 työpaikkaa. Kriisistä selviytymiskeinoja on etsitty kesästä asti.

Kitee
Stora Enso Kiteen saha
Stora Enson sahan sulkeminen veisi suoraan yli sata työpaikkaa ja heijastuisi myös Kiteen naapurikuntiin.Heikki Haapalainen / Yle

Kiteen seudulla on etsitty keinoja selvitä kriisistä, mikäli Stora Enso sulkee suunnitelmansa mukaisesti Kiteen sahan vuoden loppuun mennessä.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto aikoo esittää valtioneuvostolle Keski-Karjalan nimeämistä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi kolmeksi vuodeksi, ensi vuodesta alkaen.

Kiteen kaupungin johdolla koottu kasvupaketti on noin sata miljoonaa euroa. Summasta valtion osuus olisi 30 miljoonaa, loppu koostuisi yksityisten (41 Me), alueen kuntien (16 Me) ja muusta julkisesta rahoituksesta (13 Me).

Keski-Karjalan kunnat ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto haluavat valtion Stora Enson suuromistajana vaikuttavan niin, että yhtiö myisi sahan uudelle toimijalle.

Rahaa tarvitaan myös alueen yritysten investointeihin, työvoiman uudelleenkoulutukseen ja liikennehankkeisiin.

Esimerkiksi kuutostien ja kantatien 71 liittymäjärjestelyt Puhoksen kohdalla maksavat kevyen liikenteen väylineen 4,6 miljoonaa euroa. Ainakin tämä toteutunee, sillä liikenneministeriö on jo esittänyt valtion ensi vuoden talousarvioon 2,4 miljoonaa euroa Puhoksen risteyksen parantamiseen.

Kiteen sahan yt-neuvottelut voivat päättyä minimiajassa kuuden viikon jälkeen eli jo tällä viikolla.