KYS aloittaa lokakuussa uudestaan tutustumiskäynnit synnytystiloihin – käyntikertoja piti heti lisätä suuren suosion vuoksi

Yhdelle vierailulle Kaarisairaalan synnytystiloihin voi osallistua enintään kahdeksan pariskuntaa.

synnytys
Synnytysosasto
Tutustumiskäynnit on tarkoitettu ensisijassa KYSissä ensimmäistä kertaa synnyttäville. Kuvituskuva.Viivi Sihvonen / Yle

Lasta odottavat vanhemmat pääsevät lokakuun alusta alkaen tutustumaan ennakkoon Kuopion yliopistollisen sairaalan synnytystiloihin (siirryt toiseen palveluun).

– Käynnit ovat olleet todella kysyttyjä. Joulukuulle asti on ruuhkaa, ja sen vuoksi kolme käyntikertaa on lisätty loka-, marras- ja joulukuulle, osastonhoitaja Pia Kokkonen kertoo.

Sairaala aloittaa joitakin vuosia tauolla olleet tutustumiskäynnit uudelleen perheiden toiveesta. Etenkin ensisynnyttäjät ovat kaivanneet mahdollisuutta tutustua synnytyssairaalaan ja sen henkilökuntaan ennen synnytystä.

Tutustumiskäynneistä on apua myös synnytyspelkoa tunteville.

– Käynnit on ensisijaisesti kohdennettu ensisynnyttäjille, mutta myös esimerkiksi niille, jotka ovat olleet keisarinleikkauksessa tai synnyttäneet vanhalla puolella, Kokkonen sanoo.

Vierailulla vanhemmat pääsevät käymään synnytystiloissa, tapaavat henkilökuntaa ja saavat tietoa synnytyksen hoidosta sairaalassa.

Ensimmäinen tutustumiskäynti on ensi tiistaina 1. lokakuuta. Siitä alkaen käyntejä järjestetään noin kolmen viikon välein ja tarvittaessa useamminkin.

Yhdelle vierailulle Kaarisairaalan synnytystiloihin voi osallistua enintään kahdeksan lasta odottavaa pariskuntaa.

Tutustumiset tukevat netin synnytysvalmennuksen video-ja tietomateriaalia (siirryt toiseen palveluun).

Synnytysosaston henkilökunta myös jalkautuu neuvoloihin aiempaa useammin sekä tekee enemmän yhteistyötä neuvoloiden kanssa.