1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vehmaa

Vehmaa yrittää suitsia valituksia tehtailevaa kuntalaista

Kunnanjohtajan mukaan tilanne kuormittaa pienen kunnan viranhaltijoita ja toimielimiä kohtuuttomasti.

Vehmaa
Läheltä
Yle

Vehmaa yrittää suitsia lukuisia valituksia, kanteluita, oikaisuvaatimuksia ja tiedusteluja tehtailleen kuntalaisensa toimia.

Kunnanjohtaja Ari Koskinen vaatii sekä Turun hallinto-oikeutta että korkeinta hallinto-oikeutta selvittämään, onko kyseinen henkilö syyllistynyt oikeuden väärinkäyttöön.

Muita tutkittavia seikkoja ovat muun muassa kunnianloukkaus, vahingonkorvaus kunnalle, ja häiriön aiheuttaminen viranomaiselle.Mikäli asia ei kuulu oikeuden tutkittavaksi, se tulisi Koskisen mielestä siirtää muulle toimivaltaiselle viranomaiselle.

Yksistään viime vuonna Vehmaalla tehtiin kaikkiaan 208 valittajan asioihin liittyvää toimenpidekirjausta.

Kunnanjohtajan mukaan tilanne kuormittaa pienen kunnan viranhaltijoita ja toimielimiä kohtuuttomasti.

Vehmaan kunnanhallitus käsittelee lausuntoehdotuksia maanantaina.

Lue seuraavaksi