Uusia reittejä avataan yliopistoihin: Ilmainen verkkokurssi korvaa pääsykokeen Tampereella, Helsingissä käytäntö laajenee ja Itä-Suomi tarjoaa verkossa maksuttomia oikisopintoja

Tampereella yhteiskuntatutkimuksen ja Helsingissä sosiaalitieteiden opiskelijavalinta menee osin uusiksi MOOC-kurssien myötä.

opiskelupaikka
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto valitsee ensi vuonna opiskelijoita yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmaan ilmaisen verkkokurssin erinomaisesti suorittaneista. Marjut Suomi / yle

Kaikille avoimien ja ilmaisten yliopistokurssien eli MOOC-kurssien tarjonta verkossa kasvaa. Niitä tarjoaa aiempaa useampi yliopisto ja niiden käyttöä yhtenä väylänä yliopistoon lisätään.

Tampereen yliopisto korvaa yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman pääsykokeen ensi keväänä MOOC-kurssin suorittamisella ja haastattelulla.

Helsingin yliopistossa suunnitellaan sosiaalitieteiden kandiohjelman opiskelijavalintoihin pääsykokeen tilalle MOOC-kurssia ja näyttökoetta.

Helsingin yliopisto myös koordinoi hanketta (siirryt toiseen palveluun), joka on tänä syksynä avannut tietojenkäsittelytieteen ensimmäisen vuoden opintoja kaikille avoimiksi useammassa yliopistossa. Helsingissä kurssien kautta on voinut päästä opiskelemaan.

Itä-Suomen yliopisto on puolestaan tuonut ensimmäisenä yliopistona ilmaisia oikeustieteen opintoja verkkoon.

Tampereella huijari paljastuu haastattelussa

Uusi valintatapa yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmaan on jo hyväksytty Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa.

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päättää lokakuun alussa sosiaalitieteiden kandiohjelman opiskelijavalinnan muuttamisesta.

MOOC-kurssi on Tampereelle ja Helsinkiin pyrkiville sama. Se tulee verkkoon yhtä aikaa kevään yhteishaun kanssa, maaliskuun puolivälissä. Kurssiin voi tutustua omatoimisesti 2–3 viikkoa, ja se suoritetaan huhtikuussa ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

Kurssin laajuus on 5 opintopistettä. Opiskelupaikan saamiseksi kurssin arvosanan pitää olla vähintään 4 eli erittäin hyvä. Kurssi arvioidaan asteikolla 0–5.

Tutkinto-ohjelmavastaava Marko Salonen kertoo, että Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen 90:stä uudesta opiskelijasta enintään 40 otetaan sisään MOOC-kurssin perusteella.

Emme halua tehdä valinnasta moninkertaiselta karsinalta vaikuttavaa reittiä.

Marko Salonen

Korkeintaan 40 parasta kutsutaan haastatteluun ja valinnat tehdään sen perusteella.

– Emme halua tehdä valinnasta moninkertaiselta karsinnalta vaikuttavaa reittiä. Ne, jotka tulevat haastatteluun voivat olla aika luottavaisin mielin, että sen myös pystyy läpäisemään

– Haastattelua ei läpäise, jos sen perusteella voidaan olla varmoja siitä, että opiskelija on kurssin aikana huijannut. Jos osaaminen ei ole sillä tasolla kuin sen kurssin perustella pitäisi olla, niin se herättää epäilyt.

Ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella Tampereelle valitaan 50 opiskelijaa.

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston suunnittelema valintatapa poikkeaa hieman Tampereen mallista.Saga Mannila / Yle

Helsingissä karsitaan näyttökokeella

Helsingin yliopistossa suunnitellaan, että valintakriteerit täyttävistä 160 parasta kurssin suorittanutta kutsutaan erilliseen näyttökokeeseen. Kokeessa testataan kurssilla opittua. Näin varmistuisi se, että erinomainen kurssiarvosana on varmasti hankittu itse.

– Ei myöskään voida ennakoida, kuinka moni todistusvalinnan kautta opiskelupaikan saava on tehnyt kurssin. Haluamme, että tarpeeksi moni pääsee tekemään näyttökokeen ja saamme sitä kautta varmasti parhaat hakijat valittua, kertoo opintoasiainpäällikkö Mikko Vanhanen.

– Tämä valintatapa antaa todistusvalintaan ja valintakokeeseen verrattuna toivottavasti selkeästi laajemmat pohjatiedot ja käsityksen alasta. Toivomme, että tätä kautta saamme motivoituneita opiskelijoita, jotka tietävät aikaisempaa paremmin, mitä ovat tulossa opiskelemaan.

Haluamme, että tarpeeksi moni pääsee tekemään näyttökokeen.

Mikko Vanhanen

MOOC-kurssisuoritusten ja näyttökokeen perusteella sosiaalitieteiden kandiohjelmaan valittaneen Helsinkiin 29 uutta opiskelijaa. Ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella opiskelupaikan saisi 30 hakijaa.

Marko Salonen arvioi, että yliopistojen yhteinen MOOC-kurssi voisi ensi keväänä kiinnostaa noin tuhatta hakijaa. Uutta valintatapaa on valmisteltu puolitoista vuotta Toinen reitti-yliopistoon (siirryt toiseen palveluun)- hankkeen tuella.

Itä-Suomen yliopisto simuloi oikiksen opiskelua

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen laitoksen avaamat MOOC-kurssit ovat kursseja, jotka oikeustieteen ja julkisoikeuden opiskelijat suorittavat opintojensa aluksi.

– Jos oikeustiede jostakin kulmasta kiinnostaa, kuka tahansa voi nyt mennä vapaasti tutkimaan ja kokeilemaan, mitä yliopistossa opetetaan, kertoo laitoksen johtaja Tapio Määttä.

On tärkeää, että on realistinen käsitys alasta, mistä haaveilee.

Tapio Määttä

Lukiolaiset ja muut opiskelupaikkaa hakevat voivat verkkokurssilla tutustua alaan. Työelämässä jo olevat voivat puolestaan täydentää osaamistaan.

– On tärkeää, että on realistinen käsitys alasta, mistä haaveilee. Yritämme simuloida oikeustieteen opiskelua mahdollisimman pitkälle.

– Meillä on myös paljon ihmisiä, jotka miettivät alan vaihtoa. Tämä hanke liittyy vahvasti jatkuvan oppimisen (siirryt toiseen palveluun) edistämiseen.

Määttä korostaa, että kursseilla ei tarvitse sitoutua suorittamiseen, vaan luentoja ja tehtäviä voi katsella ja tehdä omaan tahtiin. Jos sisältö ei innosta, voi kurssin jättää kesken.

Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä
Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen laitoksen johtaja Tapio Määttä uskoo, että kynnys tutustua ilmaiseen verkkokurssiin on matalammalla kuin maksullisissa kursseissa. Varpu Heiskanen / Itä-Suomen yliopisto

Verkkokursseilta Joensuuhun julkisoikeuden opintoihin

Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun) on tarjolla kaksi kurssia: Oikeustieteen perusteet ja Juridinen kirjoittaminen ja tiedonhankinta. Kursseille on tehty jo satoja kirjautumisia.

Kurssien omatoiminen opiskelu on ilmaista. Jos kurssista haluaa tehdä kaikki osiot ja saada suoritusmerkinnän, on ilmoittauduttava Itä-Suomen avoimen yliopiston opiskelijaksi. Tämä on maksullista.

MOOC-kurssien suorittamisen jälkeen opintoja voi jatkaa avoimessa yliopistossa, jossa voi suorittaa ensimmäisen lukuvuoden opintoja vastaavat kurssit.

Kiinnostus kurssien järjestämiseen on vahvassa kasvussa.

Tapio Määttä

Määttä kertoo, että kaikki ensimmäisen vuoden opinnot suorittaneet otetaan julkisoikeuden tutkinto-opiskelijoiksi (siirryt toiseen palveluun) ilman kiintiöitä ja arvosanavaatimuksia. MOOC-kurssit hyväksytään osaksi hallintotieteen kandidaatin tutkintoa.

– Aika monessa yliopistossa ja monella alalla on nyt havahduttu siihen, että tämä on sellainen kenttä, jossa pitää jollakin tavalla olla mukana. Kiinnostus kurssien järjestämiseen on vahvassa kasvussa, sanoo Määttä.

MOOC-kurssien etsiminen vaatii vaivaa

Opetusneuvos Ilmari Hyvönen opetus- ja kulttuuriministeriöstä kertoo, että MOOC-kurssien määriä ja niiden osallistujia korkeakouluissa ei ole valtakunnallisesti tilastoitu. Hän kuitenkin arvioi, että monet yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat niitä kokeilleet.

Tietoja tarjolla olevista MOOC-kursseista on vaikea löytää. Osa kursseista on näkyvillä korkeakoulujen yhteisellä DigiCampus (siirryt toiseen palveluun)-sivustolla.

– Tieto on aika levällään eri korkeakoulujen sivuilla. Olisi hyvä, että myös tällainen tarjonta saataisiin keskitettyä Opintopolkuun.

Hyvösen mukaan Opintopolku-sivustoa (siirryt toiseen palveluun) kehitetään parhaillaan, jotta sinne saataisiin tietoa koulutuksista nykyistä kattavammin.

Tieto on aika levällään eri korkeakoulujen sivuilla.

Ilmari Hyvönen

Uranuurtaja monien MOOC-kurssien järjestäjänä on Suomessa ollut Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos (siirryt toiseen palveluun). Verkkokurssien suorittamisen ja haastattelun kautta on voinut päästä yliopisto-opiskelijaksi.

Helsingin yliopiston koordinoimaan viiden yliopiston yhteiseen hankkeeseen (siirryt toiseen palveluun) osallistuvat Aalto-yliopisto sekä Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistot.

Kukin yliopisto määrittelee itsenäisesti opintotarjontansa ja yliopisto-opiskelijaksi pääsemiseen vaadittavat opinnot. Tietojenkäsittelykurssien lisäksi tarjolla on myös matematiikan ja tilastotieteen opintoja.

Opetusneuvos Ilmari Hyvönen arvioi, että opiskelijavalinnan liittäminen verkkokursseihin lisää niiden houkuttavuutta.

Lue myös:

Teologian opiskelupaikat täyttyivät kahdessa minuutissa – yliopiston opinto-oikeuden voi saada myös ilmoittautumalla

Aki Utoslahti pääsi yliopistoon avoimen opintojen perusteella ja valmistui kandiksi vain kahdessa vuodessa – hakuväylä laajenee ensi vuonna

Pääsykokeissa mokannut hakija pääsee sittenkin aloittamaan opinnot yliopistossa – 100 nopeinta pääsi yliopiston ilmaiseen erikoisohjelmaan

Toimittajalta: Yliopistoon voi päästä ilman pääsykoetta ja huonolla todistuksella – avoimen yliopiston hakuväylän kehittäminen voi olla parasta, mitä tulevat opiskelijat ovat hetkeen kuulleet

Avoimen yliopiston hakuväylä voi ohittaa pääsykokeet, osa laajentaa jo ensi vuodeksi – "Yliopistoissa perinteisesti kummallisen nihkeä suhtautuminen"