Lappeenranta valmentaa kaikki viidesluokkalaisensa pikkuyrittäjiksi

Lappeenrannan viidesluokkalaiset saavat opiskella kaksi teemaa enemmän pikkuyrittäjyyttä kuin monet muut samanikäiset eri puolilla Suomea.

yrittäjyyskasvatus
Lasten yrityskylä Family Centerissa
Lappeenrannassa lapset pääsevät harjoittelemaan yrittäjyyttä myös yrityskylässä Lappeenrannan Family Centerissä.Mikko Savolainen / Yle

Lappeenranta tarjoaa tänä vuonna kaikille 700 viidesluokkalaiselleen mahdollisuuden osallistua Pikkuyrittäjät-ohjelmaan. Samalla nelisenkymmentä opettajaa on koulutettu aiheeseen.

Pikkuyrittäjät on alakouluille suunnattu opinto-ohjelma, jossa oppilaat perustavat oman pikkuyrityksensä ja opettelevat leikinomaisesti työelämän perusteita.

Ohjelmapäällikkö Tomi Rytkönen Nuori yrittäjyys -yhdistyksestä kertoo, että 4–6-luokkalaisille suunnattu Pikkuyrittäjät-ohjelma on normaalisti yhdeksänteemainen ohjelma, mutta Lappeenrantaan on rakennettu 11-teemainen kokonaisuus. Se toimii Lappeenrannan kaupungin ja junioriyliopiston eli LUT Junior Universityn yhteistyönä.

– Siinä on eri ikäryhmille erilaisia kokonaisuuksia läpi koulupolun ihan esikoulusta korkeakouluun asti. Se edistää Saimaan ja Lappeenrannan arvoja ja teemoja, eli lapsille opetetaan alueellisiakin tavoitteita ja arvoja, Rytkönen kertoo.

Lappeenrannan kaupunki painottaa lasten yrittäjyyskasvatuksessa erityisesti kestävää liiketoimintaa ja vastuullisuutta

Artikkelia muokattu 26.9.2019 kello 14.55. Tomi Rytkösen titteli on korjattu ja alkuun lisätty, että kaikki Lappeenrannan viidesluokkalaiset osallistuvat ohjelmaan tänä vuonna.