Kaleva sai yt-neuvottelut päätökseen – potkut 23 työntekijälle

Kaleva Media kertoo säästävänsä järjestelyillä 3,2 miljoonaa euroa.

Kaleva
Kaleva
Kaleva Media julkaisee Kalevan ja Lapin kansan lisäksi useita Pohjois-Suomen paikallislehtiä.Juha Virranniemi / Yle

Pohjois-Pohjanmaalla ilmestyvän sanomalehti Kalevan sekä Lapin Kansan julkaisija Kaleva Media sai yt-neuvottelut päätökseen, kertoo Kaleva omilla verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun). Työt loppuvat 23:lta työntekijältä. Yhtiön mukaan heistä kahdeksan henkilön irtisanominen toteutetaan vapaaehtoisilla paketeilla.

– Kipeimmin irtisanomiset kohdistuvat myynnin, markkinoinnin ja ilmoitusten henkilökuntaan, sanoo luottamusmies Hanna Kuonanoja sen tarkemmin erittelemättä.

Kaleva Media kertoo säästävänsä järjestelyillä 3,2 miljoonaa euroa.

Kaleva Media on myös monen lähialueen paikallislehden julkaisija. Yhteensä Kaleva Medialla on noin 700 työntekijää ja yrityksen liikevaihto oli vuonna 2018 lähes 70 miljoonaa euroa.

Lue lisää:

Kaleva Media aloittaa yt-neuvottelut ja suunnittelee vähentävänsä kymmeniä työntekijöitä