“Nuoruus ilman mopokorttia olisi ihan perseestä” – Monelle mopoikäiselle ajaminen ei ole pelkkä harrastus, vaan elämän tärkein juttu

Kaikki tuntuvat vihaavan mopoilijoita, pohtivat pohjoiskarjalaiset mopopojat Eeli Tanskanen, Ossi Kyllönen ja Miska Loikkanen.

mopot
Sekä Eeli Tanskanen (vas.) että Ossi Kyllönen ovat keulineet ympäri mopolla. Kaatumisen jälkeen jännittää, mutta pelosta pääsee yli vain keulimalla lisää.
Sekä Eeli Tanskanen (vas.) että Ossi Kyllönen ovat keulineet ympäri mopolla. Kaatumisen jälkeen jännittää, mutta pelosta pääsee yli vain keulimalla lisää.Turkka Korkiamäki

Joensuulaisen teollisuusalueen asfaltti kylpee ilta-auringossa. Maahan palaneet pyöreät jäljet paljastavat, että täällä on poltettu kumia. Paikka on paikallisten mopoilijoiden suosiossa, sillä syrjäisellä teollisuusalueella he saavat rällätä rauhassa.

Hiljaisuuden rikkoo kaukaa kantautuva moottorin pärinä, joka voimistuu valtavaksi kakofoniaksi. Paikalle alkaa vyöryä mopoilijoita, etunenässä 16-vuotiaat Eeli Tanskanen ja Miska Loikkanen.

– Myö mopoillaan lähes joka päivä. Ajellaan vaan ympäriinsä. Ei meillä ole oikein määränpäätä, minne mennä, Tanskanen kertoo.

Kaksitahtimoottorin pistävä haju leijailee nenään. Paikalle valuu lisää mopoilijoita, ja pian poikia on kymmenkunta. Näin heidän kesälomansa kuluu: paikasta toiseen ajellessa. Välillä he harjoittelevat keulimista tai muita temppuja, välillä hakevat kaupasta eväitä tai ajavat kylärinkiä keskustassa.

Kevytmoottoripyörän selässä istuu Ossi Kyllönen, 16, joka on ajanut paikalle naapurikunnasta Kontiolahdelta. Hänelle mopoilu on harrastus siinä missä jääkiekko tai sähly.

– Stunttailussa voi kehittyä ja päästä isoillekin areenoille ajamaan, jos on tarpeeksi hyvä. Se tuo motivaatiota, Kyllönen kertoo.

Motocrossia harrastanut Ossi Kyllönen taitaa circlen. Hänelle mopolla stunttaileminen on harrastus, jossa voi kehittyä ja päästä pitkälle.
Motocrossia harrastanut Ossi Kyllönen taitaa circlen. Hänelle mopolla stunttaileminen on harrastus, jossa voi kehittyä ja päästä pitkälle.Turkka Korkiamäki

Yhtäkkiä paikalle sattuu tuohtunut pyöräilijä, joka sättii poikia metelistä ja aitaa vasten nojaavista mopoista. Tilanne kärjistyy huutokilpailuksi, ja mies vihjaa, että poikia voi syyttää myös alueella tapahtuneista varkauksista. Tanskanen marssii hakemaan moponsa pois aidan vierestä, ja mies uhkaa vetää häntä turpaan.

Pojat eivät hätkähdä, sillä tämä on mopoilijoille arkipäivää.

Nuorilla on oikeus kohdata kesäyössä

Kesällä mopoilijat työllistävät poliisia erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Perjantai- ja lauantai-iltoina mopoilijoiden aiheuttamat häiriöt ovat poliisille varsin tavallisia hälytystehtäviä. Mitä kovempi meteli, sitä herkemmin kansalainen soittaa hätäkeskukseen.

– Nuoret saavat kohdata toisiaan kesäyössä, se ei ole mikään ongelma. Heidän pitäisi ymmärtää, että mitä isompi porukka on liikkeellä, sitä väljemmille vesille kannattaa kokoontua, kertoo Lounais-Suomen poliisin ylikonstaapeli Riku Sukari.

"Useampaan vuoteen en ole törmännyt miiteissä päihtyneisiin mopoilijoihin."

Riku Sukari, Lounais-Suomen poliisin ylikonstaapeli

Sukari on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Turun seudun mopomiittiyhteisön kanssa, joten hän jos kuka tuntee mopoilijoiden mielenliikkeet. Sukari iloitsee siitä, että suurin osa on fiksuja, raittiita nuoria.

– Useampaan vuoteen en ole törmännyt miiteissä päihtyneisiin mopoilijoihin.

Naapurisopu kadoksissa päristelyn takia

Eeli Tanskaselle valitukset ovat tuttuja, sillä hänen pihapiirissään ei pidetä mopoista. Tämä on käynyt selväksi: postiluukusta on tullut valituslappuja, ja poliisit ovat käyneet ovella.

Pihalla naapurit huutelevat Tanskaselle ja pelottelevat, että vielä joskus hän jyrää alleen pikkulapsen. Kerran naapuri pomppasi Tanskasen eteen heilutellen harjanvartta.

– Ei se kovin hyvältä tunnu, ettei saa tulla edes omaan kotiinsa ilman, että naapurit ilmestyvät ikkunoihin ja kuvaavat puhelimilla, Tanskanen sanoo.

Eeli Tanskanen on opetellut purkamaan ja kokoamaan moponsa itse. Hän laittelee mopoaan yleensä kylpyhuoneessa, sillä sieltä sotkut on helppo siivota.
Eeli Tanskanen on opetellut purkamaan ja kokoamaan moponsa itse. Hän laittelee mopoaan yleensä kylpyhuoneessa, sillä sieltä sotkut on helppo siivota.Turkka Korkiamäki

Vaikka jotkut aikuiset tuntuvat vihaavan mopoja, toiset pitävät niistä ja jopa tsemppaavat mopoilijoita.

– Olemme ihmetelleet, että eikö näillä valittajilla ole ollut nuorena mopoja, vai miksi heillä on raivo päällä. Mopot on tehty sitä varten, että niillä saa ajella.

Mieti, missä keulit tai poltat kumia – seuraukset voivat olla ikävät

Eeli Tanskanen ja Ossi Kyllönen keulivat edestakaisin teollisuusalueen suoralla. Homma näyttää helpolta: ensin mopon keula nousee ilmaan, sitten pojat hyppäävät seisomaan mopon päälle. Kyllönen tasapainottelee yhdellä jalalla, tekee circleä eli keulii ympyrää.

Keuliminen on tarkkaa. Renkaan pitää pysyä sopivassa kulmassa, jarrun täydellisessä hallinnassa. Muuten mopo voi mennä ympäri.

Miska Loikkanen katselee kavereitaan ja myöntää, että keulimisessa on riskinsä.

– Siinä on vain yksi rengas maassa. Jos nurkan takaa tulee auto, ei mopoilija ehdi millään reagoida. Se on sitten siinä, Loikkanen pohtii.

"Kuminpoltolla nuoret haluavat herättää huomiota, ehkä jopa pahennusta."

Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturvan koulutusohjaaja

Keuliminen on laillista käytännössä vain suljetulla alueella, jolla tieliikennelaki ei ole voimassa. Liikenteessä keuliva mopoilija saattaa pahimmassa tapauksessa menettää ajokorttinsa. Usein keulimisesta saa sakon, mutta syrjässä sijaitsevalla teollisuusalueella siitä voi selvitä pelkällä huomautuksella.

– Laillista se ei ole, sillä teollisuusalue ei ole lähtökohtaisesti suljettu alue. Sielläkin voi tulla vastaan rekka tai joku satunnainen kulkija.

Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara huomauttaa, että mopomiittejä järjestetään juuri siksi, että mopoilijat pääsisivät harjoittelemaan erilaisia temppuja. Esimerkiksi parkkipaikat eivät ole sopivia paikkoja keulimiseen, kuminpolttoon tai muuhunkaan kikkailuun.

Kuminpoltto näyttää hienolta, mutta renkaan sulattaminen ei ole halpaa lystiä. Kesäkuussa järjestetyssä Pielisen mopomiitissä sai polttaa kumia luvallisesti.
Kuminpoltto näyttää hienolta, mutta renkaan sulattaminen ei ole halpaa lystiä. Kesäkuussa järjestetyssä Pielisen mopomiitissä sai polttaa kumia luvallisesti.Turkka Korkiamäki

– Kuminpoltolla nuoret haluavat herättää huomiota, ehkä jopa pahennusta. Väkisinkin tulee mieleen, että onko se rengas niin halpa, että sitä kannattaa sulattaa, Elovaara hymähtää.

Kuminpoltosta voi joutua vastuuseen, sillä nykyisin monissa paikoissa on kameravalvonta. Esimerkiksi parkkiruutujen pilaaminen voidaan katsoa tahalliseksi vahingonteoksi, josta voi koitua kiinni jääville mittaviakin seuraamuksia.

– Mutta jos teollisuusalueen mustaan asfalttiin palaa lisää mustaa… En ole ainakaan kuullut, että tällaisesta olisi koskaan tehty rikosilmoitusta, Riku Sukari sanoo.

Mopoilu ei ole pelkkä harrastus vaan elämäntapa

Pojat notkuvat yhä suoralla, snäppäilevät kavereille ja puhuvat viikonloppuna koittavasta mopomiitistä. Asiantuntemus näkyy ja kuuluu puheesta: he tutkivat mopojen virityksiä, vertailevat kaasuttimia ja tehoputkia.

Mopolla ajaminen ei ole pelkkää ajanvietettä, pikemminkin elämäntapa. Eeli Tanskanen kertoo huoltavansa mopoaan yleensä joko omassa huoneessaan tai kylpyhuoneessa, koska pihassa ei ole sopivaa paikkaa.

– Mie olen oppinut virittämään ihan itse. Osaan omankin mopon purkaa vaikka silmät kiinni.

Joensuulaiset Miska Loikkanen (vas.), Arttu Pöntinen ja Eeli Tanskanen ajelevat mopoilla joka päivä. Mopoilu on heille elämäntapa, johon uppoaa aikaa ja rahaa.
Joensuulaiset Miska Loikkanen (vas.), Arttu Pöntinen ja Eeli Tanskanen ajelevat mopoilla joka päivä. Mopoilu on heille elämäntapa, johon uppoaa aikaa ja rahaa.Turkka Korkiamäki

Ossi Kyllönen keulii takaisin porukan keskelle ja laskee keulan alas hallitulla liikkeellä. Hän kertoo varovansa stunttaillessa yleensä enemmän mopoa kuin itseään.

– Jos käy jokin pieni haaveri, niin kyllä sen jälkeen vähän jännittää. Kunhan tietää mitä tekee ja keskittyy, niin siitä pääsee yli. Kyllä se kikkaillessa unohtuu, Kyllönen kuvailee.

Mopomiiteissä saa temppuilla luvan kanssa

Mopoilijoille järjestetään aiempaa enemmän miittejä, nykyään myös yhteistyössä poliisin kanssa. Kesäkuussa 2019 järjestetyssä Pielisen mopomiitissä satojen mopojen letka ajoi poliisisaattueessa Juuasta Joensuuhun asti.

Mukana järjestelyissä olivat Itä-Suomen poliisilaitos, useat Pielisen reitin kunnat sekä Harrasteosa, jonka Joensuun myymälän pihaan miitti päättyi. Osallistujat saivat keulia ja polttaa kumia luvallisesti, varta vasten heille varatuilla alueilla.

Virityksiä ei tarkasteltu, mopoja ei testattu. Miitit ovat poliisin ja mopoilijoiden välinen kompromissi: ikävät lieveilmiöt vähenevät, kun molemmat osapuolet tekevät myönnytyksiä.

Pielisen mopomiitissä satojen mopojen letka ajoi poliisisaattueessa Juuasta Joensuuhun.
Pielisen mopomiitissä satojen mopojen letka ajoi poliisisaattueessa Juuasta Joensuuhun.Turkka Korkiamäki

Turussa mopoilijoilla on nykyään tapana ilmoittaa poliisille aikeistaan järjestää mopomiitti. Tällainen epävirallinen ilmoitus ei tee miitistä laillista yleisötapahtumaa, mutta ainakin poliisi ehtii varautua tai jopa neuvoa miitin suunnittelussa.

– Vuosia sitten tilanne oli kaoottinen, ja ilmassa oli vandalismin meininkiä. Mopoilijat ajoivat poliisia karkuun, keskustassa jopa punaisia päin. Nykyään pohdimme yhdessä heidän kanssaan turvallisia reittejä ja kokoontumispaikkoja, Sukari kertoo.

Ovatko mopojonnet katoamassa?

Vuosittain suoritettujen mopokorttien määrä on Trafin mukaan laskussa. Vuonna 2014 Suomessa ajettiin lähes 25 000 mopokorttia, 2018 enää hieman alle 21 000. Ylikonstaapeli Sukari ei ole kuitenkaan huomannut merkkejä siitä, että mopokulttuuri olisi laantumassa.

– Päinvastoin, kyllä mopoilu ihan voimissaan on. Olisiko osa sitten siirtynyt traktoreihin tai mönkijöihin, joita näkyy välillä mopomiiteissäkin, Sukari pohtii.

Liikenneturvan Elovaara arvelee, että sosiaalinen media saattaa vaikuttaa mopoilun suosioon.

– Olisikohan some vähentänyt nuorten tarvetta liikkua? Nykyään koko kaveripiiri on tavoitettavissa kännyköillä ja muilla laitteilla.

"Mopokortti on väärä kohta pihistää."

Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturvan koulutusohjaaja

Vuonna 2018 mopokortti muuttui siten, että kuljettajantutkintoon ei enää vaadita pakollista ajo-opetusta. Mopokortin saa siis taskuun entistä halvemmalla. Nähtäväksi jää, kääntyykö mopokorttien määrä uuteen nousuun.

– Vanhempien ei pitäisi tuijottaa pelkkiä kustannuksia. Mopokortti on väärä kohta pihistää. Ylimääräisestä ajo-opetuksesta ei ole mitään haittaa, Elovaara sanoo.

Lasinpesunestettä silmiin ja muuta kiusantekoa

On vielä yksi asia, josta mopoilijat haluavat kertoa: liikenteessä härnäävät autoilijat. Usein autot ajavat liian lähellä mopon takarengasta, ja ohitukset ovat vaarallisen tiukkoja.

– Minusta olisi hyvä, jos mopo saisi kulkea laillisesti 60 kilometriä tunnissa. Voisi ajaa ilman, että autot haluavat mennä ohi, Tanskanen kertoo.

Härskeimmät autoilijat ruiskuttavat tarkoituksella tuulilasinpesunestettä mopoilijan silmiin.

– Kyllähän se kirvelee aika ikävästi, Ossi Kyllönen toteaa.

Tilastollista tietoa tällaisesta käytöksestä ei ole, mutta Elovaara on tietoinen ilmiöstä. Autoilijat suhtautuvat mopoihin usein alentavasti ja osoittavat mieltään.

Mopomiiteissä nuoret saavat kokoontua temppuilemaan valvotuissa olosuhteissa.
Mopomiiteissä nuoret saavat kokoontua temppuilemaan valvotuissa olosuhteissa.Turkka Korkiamäki

– Jotkut ovat sitä mieltä, että mopot tai mopoautot eivät kuulu liikenteeseen, mikä ei pidä paikkaansa. Nuorillakin on oikeus liikkua.

Miska Loikkasen mielestä mopoilussa tärkeintä on juuri liikkumisen vapaus. Hän hankki mopokortin, koska pyöräily alkoi maistua puulta.

– Nuoruus ilman mopokorttia olisi ihan perseestä. Ei siinä olisi mitään hauskaa. Mopo on tuonut myös vastuuta, sillä nyt pitää miettiä liikennesääntöjä, Loikkanen kertoo.

Aurinko alkaa laskea, ja taivas hehkuu hattaranpunaisena. Pojat päättävät lähteä vielä ajelemaan. He keräävät tavaransa, hyppäävät mopojen selkään ja kiihdyttävät kaukaisuuteen. Hiljaisuus laskeutuu teollisuusalueen ylle.

Jäljelle jää vain höyryävä asfaltti, häivähdys pakokaasun tuoksua.

Perjantai-dokkari: Mopojonnet nyt Areenassa:

Öisin rälläävät mopoilijat ovat kukkahattutädeille ikuinen murheenkryyni. Nyt mopopojat kertovat, mikä stunttailussa kiehtoo. Mopoilu ei ole heille pelkkä harrastus, vaan elämäntapa. Ohjaus: Sanna Ihalainen.

Lue myös:

Nuorilta ehdotus moposuorasta Kouvolassa – nuorisovaltuusto selvittää kokemuksia palkitusta ideasta

"Mikä on mopon paikka ja missä saa ajaa?" Ajokorttiuudistuksen jälkeen monella on liikenteen perusasiat hukassa – myös vanhemmilla tiedon tarve

Mopoilijat avautuvat huonosti käyttäytyvistä aikuisista: "Menevät autolla ohi ja jäävät eteen ajamaan neljääkymppiä"