Kuopiossa ryhdytään taas siivoamaan kaduilta hylättyjä pyöriä – viime vuonna yhtäkään "romupyörää" ei lunastettu takaisin

Tänä vuonna pyöriä siivotaan niin monesta pyöräparkista kuin ehditään, kerrotaan Kuopion kaupungilta.

Kuopio
Osa Kuopion keskustaan, Käsityökadulle jätetyistä pyöristä näyttää hylätyiltä.
Osa Kuopion keskustaan Käsityökadulle jätetyistä pyöristä vaikuttaa hylätyiltä.Juha Vauhkonen / Yle

Kuopiossa aletaan taas kerätä hylätyiltä vaikuttavia pyöriä pois kaduilta. Viime vuonna kaupungin hallinnoimista pyöräparkeista linja-autoasemalta ja torin ympäristöstä siivottiin pois kunnossapidon suunnittelijan Matti Sutisen mukaan 45 pyörää.

Kaupunki ei saanut siivousoperaatiosta kielteisiä palautteita eikä kukaan kaivannut varastoon vietyjä pyöriä.

– Yhdestä pyörästä tuli kyselyä, että onko kaupunki sen vienyt, mutta se olikin viety kiinteistön toimesta pois.

Keräysalue on tänä vuonna edellisvuotta laajempi. Hylättyjä pyöriä aiotaan Sutisen mukaan kartoittaa niin monesta Kuopion kaupungin pyöräparkista kuin vain ehditään.

– Viime vuonna ideana oli aloitella siivousta pienessä mittakaavassa. Nyt kun olemme nähneet, miten siirtäminen, hävittäminen ja kierrättäminen toimii, niin voimme laajentaa toimintaa.

Tavoitteena on siistiä pyöräparkkeja ja vapauttaa tilaa käytössä oleville polkupyörille.

– On havaittu, että jos pyöräparkeissa on romuja, niin siihen jätetään lisää romuja. Se katsotaan romujen hautausmaaksi, Sutinen kuvaa.

Pyörien kuvaus alkaa ensi viikolla

Hylätyiksi epäiltyjä pyöriä aletaan ensi viikosta alkaen kartoittaa. Alueurakoitsija kuvaa kaupungin pyöräparkkeja säännöllisesti ja pyrkii valokuvia vertailemalla päättelemään, mitkä pyörät ovat käytössä ja mitkä pois heitettyjä.

Hylätyiltä vaikuttaviin pyöriin laitetaan ensin siirtokehotuslaput. Jos pyörää ei kehotuksesta huolimatta siirretä, se viedään väliaikaisvarastoon. Sieltä ne voi vielä lunastaa 30 euron maksua vastaan, jos pystyy todistamaan olevansa pyörän omistaja.

– Omaa pyörää voi kysellä valtuustotalon asiakaspalvelusta, jos se on ehditty viedä varastoon, Sutinen neuvoo.

Kuopion on säilytettävä pyöriä varastossa vähintään 37 vuorokautta, jonka jälkeen ne siirtyvät kaupungin omistukseen. Kunnostuskelpoiset polkupyörät toimitetaan Tukeva-työvalmennussäätiölle.