1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Algeria

Kahdeksan vauvaa kuoli sairaalan tulipalossa Algeriassa

Onnettomuus tapahtui synnytyssairaalassa itäisessä-Algeriassa.

Algeria
Algeria
Kuvasieppaus uutistoimisto CNN -verkkosivultacnn.com

Varhain tiistaiaamuna syttyneessä tulipalossa kuoli kahdeksan lasta, kertoivat pelastusviranomaiset.

Yksitoista vauvaa, 107 naista ja 28 sairaalan työntekijää pelastettiin synnytyssairaalan tulipalossa Oued Soufissa. Se sijaitsee viitisensataa kilometriä maan pääkaupungista Algerista kaakkoon.

Pelastusviranomaisen mukaan sairaala evakuoitiin ja tulipaloa oli sammuttamassa kymmeniä paloautoja ja hälytysajoneuvoja. Tulipalon syytä ei vielä tiedetä.

Algeria kartta
Maiju Hakalahti / Yle

Algerialaisen televisiokanavan mukaan palo oli saattanut syttyä sähköisen hyttyskarkottajan oikosulusta.

Paikalliset osoittivat mieltään sairaalaan ulkopuolella, kertoi yksityinen Ennahar-televisiokanava.

Tapaus on toinen puolentoista vuoden aikana. Viime vuoden toukokuussa toisessa synnytyssairaalassa syttyi tulipalo, joka aiheutti vahinkoja mutta henkilövahingoilta vältyttiin tuolloin.

Algerian pääministeri Noureddine Bedoui on määrännyt virallisen tutkinnan asiasta. Algerian terveysministeri Mohamed Miraoui matkusti heti palopaikalle.

Julkisten palvelujen taso on aiheuttanut maassa usein turhautumista ja vihareaktioita. Ne ovat saaneet arvostelua osakseen erityisesti pääkaupungin alueella.

Lähteet: AFP, STT, Reuters

Lue seuraavaksi