Miksi tuntuu kuin muut tuijottaisivat vihaisesti tai katsoisivat ohi? Tuore väitös selittää, miten tulkitsemme "väärin" muita ihmisiä

Yksin jääminen muuntaa tuoreen väitöksen mukaan reaktioita toisten näyttämiin sosiaalisiin viesteihin.

yksinäisyys
Itkuiset silmät
Yksin jääminen muuttaa reaktioita toisten eleisiin.

Miksi toisten katseet tuntuvat niin pahalta? Tuntuuko, että olet ulkopuolinen tai kuin sinua ei olisi olemassakaan?

Psykologian maisteri Aleksi Syrjämäen väitöskirjassa havaittiin, että yksin jääminen muuntaa reaktioita toisten näyttämiin sosiaalisiin viesteihin.

Väitöskirja osoitti, että yksin jääneestä saattaa tuntua siltä, etteivät muut edes katso häntä kohti. Toisaalta vaikka joku katsoisi kohti, tämäkään ei välttämättä piristä yksinäistä.

Reaktio voi kertoa halusta suojautua

Tutkittaville esitettiin tutkimuksessa kasvoja, joista ei voinut tulkita, katsoivatko he kohti vai eivät. Osa tutkittavista oli joutunut juuri ennen tätä tehtävää vuorovaikutuskumppaneidensa hyljeksimäksi. He olivat muita taipuvaisempia tulkitsemaan, että kuvien henkilöt olivat suunnanneet katseensa heistä sivuun.

Kokemus yksinäisyydestä vaikuttaa tutkijan mukaan siihen, miten ihminen katselee ympäröivää maailmaa. Tällöin voi tulkita muiden toimintaa, ilmeitä ja sanoja helposti negatiiviseen sävyyn. Syy tähän voi olla luonnollinen.

– Muiden eleiden tulkitseminen negatiivisesti ja huomion kiinnittäminen uhkaan voivat olla keinoja suojautua, Syrjämäki kertoo tutkimustiedotteessa.

Jos karttaa muita, ei tule vaaraa siitä, että torjutaan uudelleen. Toisaalta tämä lisää entisestään yksinäisyyttä.

Kohti katsominen ei piristänyt

Väitöskirjassa selvitettiin myös, kuinka hyljeksityksi tulleet henkilöt reagoivat suoraan kohti katsoviin silmiin. Kokeissa esitettiin kuvia kohti katsovista tai alaspäin katsovista kasvoista ja katsottiin, miten tutkittavat reagoivat niihin.

Hyljeksityksi tulleet tutkittavat eivät reagoineet vertailuryhmiä voimakkaammin kohti katsoviin kasvokuviin. Kohti katsovien kasvojen näkeminen ei piristänyt heidän mielialaansa. Heidän huomionsa ei edes pysähtynyt, vaikka olisi voinut luulla näin.

– Kun tuntee olonsa yksinäiseksi, ei välttämättä riitä, että näkee jonkun katsovan kohti. Sen sijaan ulkopuoliseksi olonsa tunteva kaipaa aitoa huomioiduksi tulemista ja syvempää ihmiskontaktia, Syrjämäki sanoo.

Psykologian maisteri Aleksi Syrjämäen väitöskirja Social exclusion and responses to eye gaze tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa lauantaina 12. lokakuuta.

Lue lisää:

Kukaan ei oikeastaan ajattele sinua – eikä se ole ollenkaan huono juttu