Nykyajan kyläseppä takoo kaiteita ja portteja, mutta teekkareille on tehty kahlepallokin

Alasinta ei tarvitse päivittää, eikä vasaran malli muutu: ”Yli sata vuotta sitten taottu portti on yhä priimaa”.

sepät
Seppo Riihonen pajassaan kädessään nimikkovasara, jossa nimikirjaimet ja vuosiluku.
Oma leima kertoo, kuka on takonut. Seppo Riihosen vasarassa on nimikirjaimet. Mauri Tikkamäki / Yle

Kaasuahjossa kuumeneva rautatanko hehkuu punaisena. Hiiliahjossa lämpö nousee yli 1200 asteen, jossa rauta alkaa sulaa.

Rautaa pitää takoa silloin kun se on kuumaa - tuo ikivanha fraasi tuntuu pajassa iholla ja hajujen sekoituksena nenässä. Hikipisarakin valuu nenän varrelle ahjon vieressä vaikka ei takoisikaan. Kuuman raudan ääni on pehmeä ja jäähtyessään ääni muuttuu kirkkaammaksi.

– Raudan muotoilu pitää tehdä ripeästi, sillä se jäähtyy melko nopeasti, kertoo seppä Seppo Riihonen. Hän oli mukana perustamassa Tammerkosken Takomoa kaksikymmentä vuotta sitten Tampereelle.

Seppä kuumentaa rautaa kaasuahjossa pajassaan.
Kaasuahjossa lämpö nousee yli tuhanteen asteeseen. Tästä alkaa Tammerkosken aidan yhden pienan tie kaupunkilaisten nojattavaksi. Mauri Tikkamäki / Yle

Alasimen täydellinen muoto

Niin moni asia on muutoksen kourissa ja vaatii päivittämistä, mutta mikään ei voi korvata alasimen perinteistä muotoa. Se on samankaltainen ympäri maailman. Alasimen muotoon kuuluu suippo kärki eli sarvi.

– Sarven muoto tarjoaa mahdollisuuden erilaisten kulmien käyttämiseen taonnassa, selvittää Riihonen, ”kyläseppä” kosken yläjuoksulta.

Hän tarttuu rautaan vahvoin kourin. Isot kädet olivat kouluaikaan kiusallisen huomion kohde, mutta miehen vartuttua ne ovat vahvuus.

Tilaustyönä taivaan kappaleita

Kyläsepät ovat aina takoneet ihmisten tärkeimmät työkalut. He ovat olleet teknologian kärjessä niin tarinoissa kuin tosielämässä.

Kalevalassa Seppo Ilmarinen takoi ei enempää eikä vähempää kuin taivaan kannen. Digi-aikana rauta taipuu edelleen samojen fysiikan lakien mukaan. Nytkin on työn alla taivaankappaleita. Ne ovat menossa Saariselälle valmistuvaan suureen planetaarioon.

– Sinne tarvitaan metrikaupalla porraskaidetta ja muuta rautarakennetta. Planeetta-aihe näkyy esineissä.

Raudasta taottu kaareva Tammerinpuiston portti nimikyltteineen Tampereen keskustassa.
Tammerinpuiston portti. Seppä vakuuttaa, että se kestää ainakin sata vuotta. Mauri Tikkamäki / Yle

Rauta kestää pitempään kuin isältä pojalle

Yksi Takomon ensimmäisistä töistä oli Tammerkosken reunaan valmistetut kaiteet. Niiden uusiminen aloitettiin vuonna 1999 ja töitä piisaa yhä. Ratinan suvannossa näkyy vielä satoja metrejä vanhaa putkista hitsattua ja uusittavaa kaidetta.

Muita Takomon työnäytteitä löytyy ympäri Tamperetta. Niitä ovat Tuomiokirkon portti, Tammerinpuiston portti ja lammikon aidat, Pyynikin tornille vievän portaan kaide, Frenckellin aukion ja Verkarannan kaiteet myös. Ja useimmat Tammerkosken rantaan johtavat porraskaiteet.

Sepän tekemät esineet ovat silkkaa rautaa.

– Hyvä esimerkki kestävyydestä on Tampereen Kauppahallin portti. Se on valmistunut vuonna 1901 ja se on edelleen täysin käyttökunnossa, sanoo Riihonen.

– Toinen on Satakunnan silta, joka valmistui vuonna 1900 eikä sen rautakaiteita ole kunnostettu kuin kerran. Me teimme sen nelisen vuotta sitten.

Erikoisiakin tilataan

– Kyllä me taotaan vaikka pullonavaaja, jos se sopii aikatauluun, kertoo Riihonen.

Joskus sepiltä on tilattu erikoisiakin esineitä.

– Yksi harvinaisista tilauksista on ollut kahlepallo. Se tuli teekkareitten tarkoituksiin. Siitä tehtiin kuitenkin ontto, niin että sitä voi kantaakin, nauraa seppä.

Hän tietää kertoa, että sepät ovat saaneet tehtäväkseen takoa muitakin kahleratkaisuja. Ne arvatenkin kestävät rajummatkin leikit.

Seppä Jorma Dahlström pajassa vasara kädessään.
Jorma Dahlström aloitti sepän työt Sepon kanssa kun piti takoa aitaa ja portteja Pikkupalatsiin. Ensimmäiset varastettiin. Mauri Tikkamäki / Yle

Taidetta lähenevää käsityötä

Sepän kourat taivuttavat raudasta käyttöesineitten lisäksi koristeita. Onko seppä sitten taiteilija vai käsityöläinen?

– Jos hän tekee vain rautaisia patsaita, hän on kuvanveistäjä, mutta käyttöesineitä tehdessään hän on lähinnä käsityöläinen, vastaa Riihonen.

– Moni liikkuu kuitenkin rajapinnoissa. Tuo on ikuinen kysymys.

Riihosen kanssa samassa 150 neliön pajassa työskentelee myös Jorma Dahlström, nuorempi seppä, joka on myös palkittu taidetakoja. Hänen töitään on esimerkiksi Torni-hotellissa Tampereella.

– Kyllä se on taidekäsityötä. Ainakin omassa työssä sen määrittelee käytettävä materiaali, sanoo Dahlström.

Taottua rauta-aitaa ja aidan pylväs. Pikkupalatsi Hämeenpuistossa Tampereella.
Pikkupalatsin aidan yksityiskohta. Nämä piti varkaiden takia takoa kahteen kertaan. Mauri Tikkamäki / Yle

Rautaportin varkaus yhä selvittämättä

Nuorempi seppä Jorma Dahlström ei kadu ammatinvalintaa. Hän sai rauta-artesaanin koulutuksen jälkeen lisäkoulutusta Sepon opissa tekemällä pajalle tullutta tilaustyötä eli rautakaiteita Hämeenpuiston helmeen, Pikkupalatsiin vuonna 2006.

Kourat saivatkin tottua rautaan, sillä jo kertaalleen valmiiksi saadut portti ja aitaelementit varastettiin juuri ennen niiden asentamista paikalleen. Ei muuta kuin rautaa ahjoon ja vasara taas käteen. Samanlaiset oli saatava tilalle.

– Se oli oman sepän urani alku ja sillä tiellä ollaan edelleen, toteaa Dahlström samalla kun hioo ja rei’ittää rautakaiteen poikkipienoja.

Työn alla hänellä on viimeksi ollut Sandbergin talon parvekekaiteet Keskustorin reunalla.

Pikkupalatsin porttien ja kaiteitten varastaminen kismittää edelleen seppiä. Yleensä seppä ei elämänsä aikana tao hyvin tehtyä aitaa tai porttia uudelleen, sillä sata vuotta on pieni aika raudalle. Mutta joskus siis käy toisinkin.

– Olisi mukava tietää, kenen taloa varastettu portti koristaa, miettii Riihonen.

Rikos on yhä selvittämättä.

Bluesia ja rautaa

Varastetut kaide-elementit harmittivat niin paljon, että blues-tunnelma valtasi mielen.

– Jotain piti keksiä varkauden aiheuttamaan harmitukseen. Järjestin Pikkupalatsissa pienimuotoisen blues-festivaalin otsikolla ”Kalteri-Blues”, kertoo Riihonen.

Sen jälkeen elävän musiikin tapahtuma on siirtynyt palatsista pajalle ja se on saanut jatkoa. Akustiikka on epäilyttänyt joitain esiintyjiä, mutta se on osoittuatunut yllättävää kyllä hyväksi, vaikka seinät ovatkin kiveä.

Nimekkäitäkin esiintyjiä Tuomari Nurmiosta lähtien on saanut esiintyä pihtien, vasarojen, ahjojen ja erilaisten työstökoneiden välissä istuvalle yleisölle. Voi hyvin olettaa että elävän musiikin kuuntelu ja soittaminen pajassa jää mieleen.