Kiistelty aloite saatiin päätökseen – Helsingin kaupunki aikoo jatkossa ottaa huomioon valtuutetun ehdotuksen lihan ja maidon vähentämisestä

Aloite ehti aiheuttaa kiivasta keskustelua valtuustossa.

Helsinki
Kasvismakaronilaatikko
Kasvismakaronilaatikkoa lautasella.Emma Pietarila/Yle

Aloite liha- ja maitotuotteiden kulutuksen puolittamisesta kaupungin yksiköissä meni läpi Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa – tai näin ainakin juhlittiin Twitterissä illalla Helsingin kaupunginvaltuustossa uudelleen käsitellystä aloitteesta.

Asia ei ole kuitenkaan aivan noinkaan, viestitään Helsingin kaupungilta. Ehkä asian voisi ilmaista pikemminkin niin, että aloitteessa esitetyt tavoitteet tullaan ottamaan huomioon Helsingin kaupungin yksiköissä. Helsingin kaupungin viestinnästä kerrotaan, että valtuusto hyväksyi siis kaupunginhallituksen vastauksen Harjanteen aloitteeseen.

"Kaupunginhallitus edellyttää, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala,sosiaali- ja terveystoimiala sekä palvelukeskusliikelaitos suunnittelevattoimintaansa niin, että aloitteessa esitetyt tavoitteet ja kaupungin palveluiden asiakkaiden ravitsemukselliset tarpeet kohtaavat", lukee kaupunginvaltuuston keskiviikkoisessa päätöksessä (siirryt toiseen palveluun).

"Kaupunginhallitus toteaa, että aloitteessa esitettyjen tavoitteiden saavuttaminen sekä otetaan huomioon Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman toteutumisen jatkuvassa seurannassa että sisällytetään toimenpideohjelman laajempaan valtuustokausittaiseen arviointiin."

Vihreiden valtuutettu Atte Harjanteen aloite on aiheuttanut kiivasta keskustelua valtuustossa.

Juttua korjattu 26.9. kello 01:00. Aiemmin jutussa todettiin, että aloite meni läpi. Täsmennetty ja korjattu päätöstä.

Juttua korjattu 26.9. kello 6.40. Aloitteen tekijän nimi on Atte Harjanne, ei Antti Harjanne, kuten jutussa aiemmin todettiin.

Lue lisää

Lihansyönnistä syttymässä jälleen iso riita Helsingin kaupunginvaltuustossa – ”Idealismi ei toimi tässäkään”