Elonkerjuu-yhtye paljasti hauskan tarinan bändin nimestä – halusivat hämätä levy-yhtiöitä

20-vuotisjuhlavuotta viettävän Elonkerjuun alkuvuosina bändi teki lujasti töitä saadakseen demonsa läpi levy-yhtiöihin.

Elonkerjuu
Elonkerjuu-yhtye hämäsi alkuaikoinaan levy-yhtiöpomoja ovelalla keinolla
Elonkerjuu-yhtye hämäsi alkuaikoinaan levy-yhtiöpomoja ovelalla keinolla

20 vuotta sitten Pohjanmaalla perustettiin yhtye, joka halusi esittää pohjalaista kansanmusiikkia hieman vauhdikkaammalla meiningillä. Syntyi Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -niminen yhtye, joka sittemmin on lyhentynyt muotoon Elonkerjuu.

Tätä oli kuitenkin edeltänyt 90-luvun lopulla vaihe, jossa samainen porukka oli ollut ahkerasti yhteydessä levy-yhtiöihin kiinnityksen toivossa. Porukka tunnettiin levy-yhtiöissä jo vähän liiankin hyvin.

– Lähetimme kovasti demoja levy-yhtiöihin ja aina ne tulivat bumerangina takaisin, että ei kiitos. Sitten älysimme keksiä taiteilijanimet, Elonkerjuu-yhtyeen alkuperäisjäsen Simo Ralli kertoi Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Tarkoituksena oli hämätä levy-yhtiön väkeä, joille poikien oikeat nimet olivat jo varsin tuttuja aiemmista yhteydenotoista.

– Idea oli, että kuoren avattua levy-yhtiön väki ei heti heitä demoa menemään, kun huomaavat, että jaa, taas nämä samat tyypit, Simo Ralli jatkaa.

Taiteilijanimien valinnan tuloksena bändin pojista tuli Simo Ralli, Lauri Tähkä ja Lenni Paarma.

Bändinimeä alettiin rakentaa solistin nimen ympärille: Lauri Tähkä laitettiin nimen alkuun ja Elonkerjuu napattiin turkulaistaiteilijan maalauksesta.

– Se (teoksen nimi) kolahti. Se ei ollut mikään korjuu, elonkorjuu, vaan nimenomaan kerjuu ja samalla kerjuumatkalla ollaan edelleen.

Solisti Osku Ketola on opetellut valtavan määrän kappaleita

Elonkerjuun nykyinen solisti, Osku Ketola, on ollut mukana bändissä nyt kaksi vuotta. Uusi levy julkaistiin alkusyksystä ja keikat alkoivat viime viikonloppuna kotikonnuilta Seinäjoelta.

Puoli seitsemän -ohjelmassa niin ikään vieraillut Ketola myöntää, että keikkalavalle astuminen hirvitti alkuun.

– Kyllä sitä vähän mietti, että mitä tästä tulee. Elonkerjuulla on vuosien varrella ilmestynyt yhdeksän albumia ja siellä on valtava määrä biisejä, ja vielä viuluakin soitan mukana. Mutta kun ensimmäinen biisi lähti liikkeelle, niin se oli aivan mahtavaa. Fanien kannustus ja kasvot yleisössä vie mukanaan.