Kuolemakouluttaja Maija Tahkola toivoisi, että Suomessakin järjestettäisiin "viimeisen avun" -kursseja: "Kysyntää varmasti olisi"

Muutamassa maassa voi jo osallistua kurssille, jonka idea on lähtöisin ensiapukoulutuksista. Kurssilla oppii kuoleman tärkeimmät asiat.

kuolema
Maija Tahkola Suru-messuilla 2019
Kuolemakouluttaja Maija Tahkola esitteli toimintaansa Surukonferenssissa Tampereella huhtikuussa.Maija Tahkola

Millaista on olla parantumattomasti sairaan ja kuolevan ihmisen lähellä? Mistä silloin puhutaan? Mitä silloin voi tehdä, jos haluaa toimia oikein?

Saksasta lähtöisin olevia Letzte-Hilfe eli viimeisen avun -kursseja järjestetään jo eri puolilla Eurooppaa. Pohjoismaista ainakin Tanskassa ja Norjassa tällaisen kurssin voi suorittaa.

Viimeisen avun -kurssien lähtökohtana on ollut ihmisten pelko tehdä kuolevan kanssa jotakin väärin. Pelko on tavallaan sama, joka estää joiltakin ensiavun antamisen hätätilanteessa.

Suomessa kaikille avoimia viimeisen avun -kursseja ei ole, eikä niitä ole toistaiseksi minkään organisaation suunnitelmissa. Suomen ainoa kuolemakouluttaja Maija Tahkola toivoisi, että olisi.

– Tärkeimpiä ne olisivat sellaisille ihmisille, jotka pelkäävät tai kammoksuvat kuolemaa tai joiden on hankala puhua siitä. He saisivat tietoa, rohkaisua ja uskallusta.

Tahkola tietää, että viimeisen avun -kurssien haasteena olisi saada ne ihmiset tulemaan koulutukseen, jotka oppia eniten kaipaisivat. Muutaman tunnin koulutukseen osallistuisivat todennäköisesti aktiivisemmin ne, joilla on jo ennestään kokemusta ja tietoa kuolemasta.

– Kuolemasta puhutaan liian vähän. Siitä pitäisi puhua enemmän, koska se lisäisi ihmisten hyvinvointia.

Kukaan ei tiedä tuleeko sitä huomista

Kuolemakouluttaja Maija Tahkolan Kuolevala -yritys ei kouluta maallikkoja, vaan tarjoaa koulutusta kuolemaa lähestyvien ihmisten kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä heille, jotka työskentelevät esimerkiksi läheisensä menettäneiden parissa.

Maallikotkin ovat Tahkolalle kuitenkin tuttuja, sillä hän on aiemmin työskennellyt surujärjestössä henkirikoksen uhrien läheisten ja saattohoidon parissa.

Tahkolan mukaan kuolemasta pitäisi puhua enemmän, mutta ajatusten ei tietenkään tarvitse jatkuvasti pyöriä kuoleman ympärillä. Riittää, että kuolemaa ajattelisi edes välillä, vaikka se omassa lähipiirissä ei ajankohtaista olisikaan.

– Jos kuoleman osaa ajatella sellaisena normaalina asiana, niin se auttaa muistamaan ja hyväksymään sen, että elämä on rajallista. Se auttaa elämään hetkessä.

Tahkola puhuu ”sitku” -elämästä. Ihmiset puhuvat tekevänsä asioita sitten kun on aikaa, sitten joskus vuosien päästä. Mutta kukaan ei tiedä, tuleeko sitä huomista, Tahkola muistuttaa.

– Kun vain välillä muistaisi sen, että minä en ole kuolematon, eivätkä läheiseni ole kuolemattomia. Kannattaa kysyä itseltään, voinko jo tänään tehdä sen asian, tai voinko tänään viettää aikaa niiden minulle tärkeiden ihmisten kanssa.

Joskus sellainen päivä on kuitenkin jokaisella edessä, että läheinen on kuolemassa. Silloin tarvitaan taitoja, joita ei ehkä ole tarvittu koskaan aiemmin.

Pelkästään Saksassa on jo järjestetty yli 8 000 viimeisen avun -kurssia. Kolmen ja puolen tunnin kurssi ei joko maksa mitään tai korkeintaan muutaman kympin.

Kurssilla opeteltaisiin vuorovaikutusta ja kuoleman merkkejä

Suomessa koulutetaan vapaaehtoisia saattotukihenkilöitä, mutta tavallisten kansalaisten kouluttamista ei ole vielä pohdittu.

Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistyksen mukaan kuolevaa ihmistä auttavat läheiset saavat tietoa ja henkilökohtaista ohjausta hoitoyksiköiden henkilökunnalta ja kotisairaanhoidosta. Viimeisen avun -kurssit eivät ole yhdistykselle ennestään tuttuja.

Saksassa viimeisen avun -kurssien taustalla ovat juuri palliatiivisen eli parantumattomasti sairaiden ja kuolemaa lähestyvien ihmisten hoidon ammattilaiset. Kuolemakouluttaja Maija Tahkola toivoo, että myös Suomessa joku palliatiivisen hoidon ammattilainen ottaisi kurssien suunnittelun ja järjestämisen vastuulleen.

– Varmasti se alkuun herättäisi vähän ihmetystä. Suomessa on kuitenkin aika paljon ihmisiä, jotka ovat sinut kuoleman kanssa. Kysyntää varmasti olisi. Ja tarvetta myös.

Jos viimeisen avun -kursseja Suomeen saataisiin, kaipaisi Tahkola koulutukseen ennen kaikkea vuorovaikutustaitoja kuoleman ja surun kohtaamisessa. Kurssilla opittaisiin esimerkiksi, että kuolevaa voi silittää tai hänelle voi lukea kirjaa, vaikka hän ei itse kykenisi enää puhumaan.

– Kertoisin kurssilla lisäksi ne fyysiset kuolemisen merkit eli mistä tietää, että ihminen todennäköisesti kuolee pian. Ja teoriaa surusta, että ymmärtää sen toisen ihmisen reaktioita ja ymmärtää paremmin myös omia ja muiden läheisten reaktioita. Kurssilta olisi tärkeää saada apua, miten itse jaksaa siinä vaikeassa tilanteessa.

Kuoleman ei tarvitse olla pelkästään kamalaa

Maija Tahkola uskoo, että sellaiselle kansalaiselle, jolle suhtautuminen kuolemaan on luontevaa, luentotyyppinen kurssi, työpaja ja oppikirja voisivat toimia aivan hyvin.

– Mutta jos halutaan tavoittaa enemmän sellaisia ihmisiä, joille kuolema on kauhistus, niin heille voisi toimia paremmin, jos järjestetään joku yllättävä tempaus. Joku sellainen, joka vähän hätkähdyttää ja johon tulee vahingossa paikalle.

Tahkolan mainitsema yllättävä voisi olla esimerkiksi messuosasto ison tapahtuman yhteydessä. Liian kamalaa yllätys ei saa kuitenkaan olla. Tarkoitus on ravistella ihmisiä, ei traumatisoida.

– Vähän niin, että oletko ajatellut asiaa ja tämä olisi sinullekin hyödyllinen.

Viimeisen avun -kurssilla moni sellainen normaaliin kuoleman prosessiin liittyvä asia tulisi käsiteltyä, joka muutoin saattaisi jäädä läheisiä vaivaamaan. Tyypillistä on esimerkiksi, että omaiset saattavat ajatella rakkaan mummon kärsineen kuollessaan kovasti, koska häneltä jäi suu auki.

Kuolemakouluttaja Maija Tahkola tietää, kuinka kuolema on meillä edelleen tabu. Se on harmi, sillä kuolema on helpompi hyväksyä, jos kuolemasta tietää enemmän.

Lähestyvään kuolemaan liittyy usein myös itsesyytöksiä, jotka helpottaisivat, jos kuolemasta uskallettaisiin puhua. Esimerkiksi harva uskaltaa sanoa toivovansa, että kovista kivuista ja hallusinaatioista kärsivä isä kuolisi vihdoin, koska kaikilla läheisilläkin on niin kamala olla.

– Läheisen kuolemaan voi liittyä ristiriitaisiakin tunteita. Vaikka kuolema olisi kamala ja hirveä asia, se voi aiheuttaa myös helpotuksen tunteita, kuolemakouluttaja Maija Tahkola muistuttaa.

Lue myös:

Entä jos puolisosi kuolee? Nämä 10 asiaa jokaisen kannattaa miettiä etukäteen