Kotkan Meripäivä-konsertit ensi vuonna kauppatorille – kaupunki luopuu suurkonserttien tuottamisesta

Meripäivä-konserttien järjestämisestä vastaa ensi kesänä RH Entertainment.

Kotkan meripäivät
Kotkan Meripäivät
Kotkan Meripäivät keräsi tänä kesänä yli 230 000 kävijää. Arkistokuva.Antro Valo / Yle

Kotkan Meripäivien konsertit järjestetään ensi vuonna Kotkan kauppatorilla. Päätapahtumapaikka on edelleen Kantasatama.

Tapahtumapäällikkö Tiina Salosen mukaan Meripäivä-konserttien järjestämistä halutaan kokeilla kauppatorilla, ennen kuin uusi tapahtumakeskus valmistuu Kantasatamaan. Turun Logomoa muistuttavan tapahtumakeskuksen on tarkoitus valmistua vuonna 2023.

Kotkan kaupunki luopuu samalla suurten konserttien järjestämisestä. Kaupunki vastasi yksin Meripäivä-konserttien järjestämisestä kahtena peräkkäisenä vuonna. Toiveissa oli saada ulkopuolinen konserttijärjestäjä jo viime vuonna, mutta sellaista ei löytynyt.

Riskit minimiin

Meripäivien maksullisiin konsertteihin myytiin tänä vuonna lähes 4 000 lippua. Salosen mukaan kaupunki ei jäänyt konserttien järjestämisessä tappiolle. Voittojakaan ei tosin tullut.

– Kun kaupunki luopuu Meripäivien suurten konsertin tuottamisesta, siinä samalla poistuu myös taloudellinen riski, Tiina Salonen sanoo.

Ensi kesän Meripäivä-konsertit järjestää tamperelainen RH Entertainment Oy. Sama yritys järjesti menneenä kesänä esimerkiksi Kotka soi -tapahtuman sekä Rock in the City -kiertueen muun muassa Kouvolassa.

Kaupunki vastaa edelleen Juha Vainion lauluihin perustuvan Yleisessä saunassa -konsertin järjestämisestä.

Meripäivien kävijämäärä kasvoi

Kotkan Meripäivien tämän vuoden kävijämäärä ylittyi viime vuodesta.

Meripäivillä oli tänä kesänä yli 235 000 kävijää, mikä on pari tuhatta enemmän kuin viime vuonna. Tänä vuonna tapahtuman yhteydessä järjestettiin Puuvenemessut, jotka keräsivät yli 10 000 kävijää.

Meripäivien suosituin ohjelmanumero oli torstain avajaisparaati. Suosituin vierailupäivä tapahtumassa oli lauantai.

Meripäivät järjestetään ensi vuonna 23.-26. heinäkuuta.