1. yle.fi
  2. Uutiset

Ääniarkeologian tutkijat selvittävät, vaikuttiko kaiku kalliomaalauspaikkojen valintaan – äänityksiä Itä-Suomessa

Tutkijat tekivät äänityksiä Enonkoskella Ukonvuoren kalliomaalausten äärellä ja Kolilla Pirunkirkossa.

historia
Vedessä kelluvat äänityslaitteet Kolovedellä Ukonvuoren kalliomaalausten edustalla.
Kolovedellä oli keskiviikkona tyyni ja tuuleton sää, joka mahdollisti äänitysten tekemisen äänityslautalla.Riitta Rainio / Helsingin yliopisto

Ääniarkeologian tutkijat ovat tällä viikolla äänittäneet Itä-Suomessa vanhojen, pyhinä pidettyjen paikkojen akustiikkaa.

Helsingin yliopiston akatemiatutkija Riitta Rainiolla on tutkimusprojekti, jossa selvitetään, miten Suomessa asuneet ihmiset käyttivät esihistoriallisella ajalla ympäristön akustiikkaa. Tutkimuksessa selvitetään myös, millainen merkitys ympäristön akustiikalla ihmisille mahdollisesti oli.

Kalliomaalaukset sijaitsevat usein sileissä kalliojyrkänteissä. Keskiviikkona Rainio sekä Itä-Suomen yliopiston yliopistotutkija Elina Hytönen-Ng ja Turun yliopiston väitöskirjatutkija Ulla Valovesi olivat Enonkoskella Koloveden Ukonvuorella äänittämässä noin 5 000 vuotta vanhan kalliomaalauksen ympäristön akustiikkaa.

– Näyttää siltä, että täällä on erittäin hyvä kaiku. Kaiku on mahdollisesti ollut olennainen syy siihen, miksi tiettyjä paikkoja on pidetty pyhinä, Rainio sanoo.

Ilmapallon poksahduksia kalliomaalauksilla

Tutkijat kuljettivat Ukonvuoren edustalle äänityslautan, jolla tehtiin akustisia mittauksia. Myöhemmin tehtäviä analyyseja varten he tallensivat muun muassa tietynlaisen ilmapallon pamahduksen, rummun soittoa, puhetta tai laulamista ja muita ääniä.

– Mittauksilla voidaan laskea kaiun suunta, mikä voi todistaa kaiun tulevan kalliomaalauksesta eikä muualta. Äänitysten avulla akustiikka voidaan toisintaa studio-olosuhteissa, Rainio kertoo.

Tällä viikolla tutkijat tekivät äänityksiä myös Kolilla Pirunkirkon Z-kirjaimen muotoisessa luolastossa. Lisäksi he tutustuivat Kolvananuuron rotkolaaksoon Kontiolahdella.

Vaikka kallioseinämät ovat pysyneet muuttumattomina, ympäristön akustiikka on voinut muuttua muutoin ajan kuluessa. Esimerkiksi Koloveden Ukonvuorella vesi on laskenut useita metrejä.

Tutkijat pystyvät kuitenkin rakentamaan paikasta kolmiulotteisen mallin, jolla vedenkorkeus voidaan ennallistaa kivikautiselle tasolle.

– Mallin avulla voidaan luoda kivikautinen akustiikka ja verrata, miten se on muuttunut tähän päivään verrattuna.

Lue seuraavaksi