Myyrä pyörittää pohjoisen ekosysteemiä – pohjoisimmassa Suomessa eletään nyt myyrähuipun loppuvaihetta

Professori Heikki Henttonen on tutkinut myyriä jo 50 vuotta, ja jatkaa yhä eläkepäivinäänkin.

myyrät
Professori Heikki Henttonen on tutkinut myyriä Lapissa samoilla paikoilla vuodesta 1970
Professori Heikki Henttonen on tutkinut myyriä Lapissa samoilla paikoilla vuodesta 1970Jari Salonen

Myyrillä on huono maine, koska ne levittävät tauteja ja aiheuttavat taimituhoja – mutta ne ovat myös pohjoisen luonnon rattaat, joita metsän muut asukkaat tarvitsevat. Myyristä paljon riippuu, miten muilla lajeilla menee. Ne vaikuttavat niin kasvillisuuteen kuin petoeläinten runsauteen.

Neljän vuoden syklit

Professori Heikki Henttonen on tutkinut myyriä Lapissa vuodesta 1970. Hän on selvittänyt muun muassa myyrien kannanvaihteluita, joilla on laajat vaikutukset muuhun ekosysteemiin.

Myyrämäärät noudattavat usein neljän vuoden sykliä: Ensimmäisenä kesänä kannat runsastuvat, toisena ne ovat huipussaan. Kun olosuhteet ovat hyvät, lisääntyvät myyrät varsin nopeasti. Esimerkiksi peltomyyrä voi tehdä viisi poikuetta kesässä, jokaisessa 5-6 poikasta. Sitten kannat romahtavat, kaikki lajit samoihin aikoihin. Kaksi seuraavaa kesää on hiljaista, kunnes taas alkaa nousu.

Henttosen mukaan tällä hetkellä eletään pohjoisimmassa Suomessa Kilpisjärvellä jonkinmoisen myyrähuipun loppuvaihetta. Ja Metsä-Lapissa kannat ovat runsastumassa hyvää vauhtia kohti ensi kesän huippua. Metsässä kävellessä voikin nyt nähdä vilahtelevia pieniä ruskeita karvapalloja.

Harmaakuvemyyrä on yksi Suomen 11 myyrälajista.
Harmaakuvemyyrä on yksi Suomen 11 myyrälajista.Jari Salonen

Myyrät ovat tärkeää ravintoa monille pedoille kuten pöllöille, kärpille ja lumikoille. Sopulit ovat elinehto naalille. Kun myyrillä menee hyvin, pedoillakin menee hyvin. Kun myyrillä menee huonosti, laskevat petojenkin kannat, tosin hieman viiveellä. Kun myyriä ei ole, verottavat pedot pienriistaa ja pikkulintuja.

– Perinteisessä myyräsyklissä on kaksi runsaampaa vuotta ja kaksi surkeaa vuotta. Ja nimenomaan silloin, kun myyräkanta romahtaa, voivat pedot rassata pienriistaa, kanalintuja, jänispopulaatioita ja niin edelleen. Se heijastuu sitten joka puolelle, Henttonen selvittää.

Pienten, myyriin erikoistuneiden nisäkäspetojen arvellaan olevan pääsyy Lapin voimakkaiden myyräsyklien olemassaoloon. Pikkupetojen määrä runsastuu myyrien huipun aikoihin niin, että saalistajat verottavat lopulta rankalla kädellä kaikkia myyräpopulaatioita. Pikkupetojen takia syvin myyräromahdus tapahtuu samaan aikaan eri lajeilla.

Mutta eivät myyräsyklit mikään luonnonvakio ole. Lapissa oli outo noin 20 vuoden jakso 1980-luvulta alkaen, jolloin kannanvaihtelut olivat vaatimattomat. Mutta tällä vuosikymmenellä selkeät syklit ovat jälleen olleet vallalla.

Myyrälajit ovat hyvin erilaisia keskenään

Suomessa elää 11 myyräjia, mukaanlukien kaksi sopulilajia. Jokainen laji on erilainen käyttäytymiseltään ja elinympäristöltään. Professori Henttosen henkilökohtaisia suosikkeja ovat eksoottiset tunturisopulit.

– Kun sopulit tulevat, muu unohtuu.

Toisena suosikkina tulee pohjoisen Lapin punamyyrä, jota Henttonen kuvailee hyvin kauniiksi punertavanväriseksi vanhojen metsien lajiksi. Punamyyrä kiipeilee talvella puissa syöden jäkälää ja luppoa. Mutta muiden myyrälajien joukossa se on hieman ressukka ja jää kilpailussa jalkoihin.

Kaunis punamyyrä on pohjoisen vanhojen metsien laji
Kaunis punamyyrä on pohjoisen vanhojen metsien lajiJari Salonen

– Ne ovat käyttäytymiseltään semmoisia hieman hermoheikkoja. Myyrälajit kun kilpailevat tilasta, niin se on tässä kilpailuhierarkiassa pohjalla. Muut isommat lajit syrjäyttävät sen.

Myyrien hierarkiassa kiukkuisena kuninkaana puolestaan on suurikokoinen lapinmyyrä. Aikuinen lapinmyyräkoiras voi painaa liki 100 grammaa.

– Se on kuin pieni rotta , Henttonen huudahtaa.

– Jos on sata grammaa semmosta ronttia kädessä ja se hyppii ja kiljuu ja puree niin on täysi työ käsitellä sellaista. Ne aikuiset koiraat varsinkin ovat petoja pienemmilleen. Elävänäpyyntitutkimuksissa jos osuu aikuinen lapinmyyräkoiras ja joku metsämyyrä samaan pyydykseen, niin kyllä se on hengenlähtö metsämyyrälle.

Myyrät levittävät tauteja

Huonon maineen myyrät ovat saaneet niiden levittämistä taudeista. Myyrät toimivat väli-isäntinä monille petoeläinten loisille. Esimerkiksi myyräekinokokki voi tarttua myös ihmiseen, mutta sitä ei onneksi ole Suomesta vielä tavattu. Myyrät kantavat myös kaikenlaisia viruksia ja bakteereita, joista osa voi tarttua myös ihmisiin.

Metsämyyrät levittävät myyräkuumetta, joka voi tarttua ihmiseen. Niiden pohjoisraja menee Inarin korkeuksilla
Metsämyyrät levittävät myyräkuumetta, joka voi tarttua ihmiseen. Niiden pohjoisraja menee Inarin korkeuksillaJari Salonen

Myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus leviää metsämyyrän ulosteiden, varsinkin virtsan mukana. Henttonen sairasti myyräkuumeen jo 70-luvulla, ennen kuin tautia aiheuttavaa Puumala-virusta tunnettiinkaan.

Metsämyyrän virtsassa ja kuivuneessa virtsapölyssä virus säilyy huoneenlämmössä kaksi viikkoa, kylmässä talvella pitempään. Virtsapöly voi pölähtää ilmaan ihmisen lakaistessa tai imuroidessa mökkiä talven jäljiltä tai touhutessa puuvarastossa. Useimmiten tartunta tapahtuukin pölytartuntana hengitysteitse.

Jänisruttoa puolestaan aiheuttaa bakteeri Francisella tularensis, jonka esiintymiseen vaikuttavat niin myyrien kannanvaihtelut kuin hyttyset ja sääolot. Bakteeri voi säilyä kuukausia ja vuosia elinkykyisenä maaperässä ja vedessä, mahdollisesti niissä olevissa pikkueliöissä. Henttosella jänisrutto aiheutti keuhkokuumeen, joka pakotti miehen kolmeksi viikoksi sairaalaan.

Myyrätutkijaa eivät taudit ole kuitenkaan hetkauttaneet, vaikka vuosikymmenten saatossa omituisia kuumeoireita on tullut useamminkin.

– Nämä ovat tämmöisiä meikäläisten ammattitauteja, hän nauraa.

– Eipä niitä enää pariin kymmeneen vuoteen ole tullut, että ilmeisesti olen saanut liki kaikki myyräpöpöt, taidan pikkuhiljaa olla immuuni kaikelle.

Legendaarinen vuoden 1970 sopulivaellus

Heikki Henttonen on tuttu näky Pallaksen ja Kilpisjärven tutkimusmaisemissaan, joissa hän sanoo tuntevansa liki jokaisen myyränkolon. Alunperin hänet Lappiin toi sopulit. Vuonna 1970 Henttonen aloitti Kilpisjärvellä tunnetun sopulitutkija professori Olavi Kalelan tutkimusapulaisena, ”sopuliorjana”, niin kuin nuoret opiskelijat itseään kutsuivat. Sen kesän nuori ylioppilas pyöri sopuleiden perässä ja miehen kohtalo olikin sinetöity.

Tuona vuonna sopuleita oli hurjat määrät ja ne vaelsivat ympäri Lappia, aina Rovaniemen keskustaan saakka. Vastaavaa ei ole myyrätutkija sen koommin kokenut. 2000-luvulla havaitut sopulivaellukset ovat olleet lastenleikkiä vuoden 1970 vaellukseen verrattuna. Sopulit jättivät lopullisen jäljen. “

– Ei niistä ole päässyt eroon sen jälkeen, Henttonen myöntää.

Tutkimusinto ei laannu

Tällä hetkellä Henttosta kiinnostaa muun muassa, missä menee metsämyyrän pohjoinen levinneisyysraja Suomessa. Rajaa hän etsi elo-syyskuun vaihteessa Inarin ja Kittilän Pokan välimaastoista, myyriä pyydystäen.

– Me tiedämme metsämyyrän levinneisyyden Länsi-Lapissa ja me tiedämme sen Saariselällä, mutta koko se väli on ollut pimennossa. On hyvä tietää tämän hetken pohjoisimmat paikat, koska muutaman vuosikymmenen päästä lajia voidaan tavata jo selvästi pohjoisempana. Tietoja kerätään tekeillä olevaan uuteen Euroopan Nisäkäsatlakseen.

Henttonen on jäänyt jo eläkkeelle Luonnonvarakeskuksesta, mutta tutkii edelleen myyriä samalla innolla kuin ennenkin.

– Nythän voi rauhassa tutkia kun on eläkkeellä. Ei ole kellokorttia eikä digibyrokratiaa. Hommat jatkuvat niin kauan kuin jalat kestävät.