Meneekö lapsi rikki, jos hän pettyy tai tylsistyy? Asiantuntijat vastaavat 9 väitteeseen vanhemmuudesta

Löydät Ylen haastattelemien asiantuntijoiden kommentteja ja vinkkejä myös artikkelin keskusteluosioista.

vanhemmuus
isä näyttää lapselle kuvakirjaa
Aito kiinnostus lapseen tuottaa aikuisellekin palkitsevuuden tunnetta.Tiina Jutila / Yle

Verkko pursuaa "oikeita vastauksia" siitä kuinka lapsia pitäisi kasvattaa. Googlen hakukone tarjoaa yhdistelmällä "lasten kasvatus virheet" yli puoli miljoonaa tärppiä.

Yle Uutiset kertoi viikonloppuna, että perheet suorastaan janoavat tietoa lastenkasvatuksesta, ja luentotilaisuudet aiheesta vetävät salit täyteen.

Keräsimme tiiviin nipun suosittuja väitteitä, joihin pyysimme vastaukset Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lasten, nuorten ja perheiden erityisasiantuntija Jukka Mäkelältä ja Kuopion yliopiston lastenpsykiatrian professori, ylilääkäri Ilona Luomalta.

1. Vanhemmat eivät uskalla tuottaa lapsille pettymyksiä, koska pelkäävät lapsen mielipahaa ja kiukkua.

JM: Vanhempien osa on väistämättä tuottaa lapselle myös pettymyksiä. Voi olla mahdotonta täyttää lapsen toiveita, eikä niiden toteuttaminen olisi edes hyväksi lapselle.

Lapselle on hyväksi oppia käsittelemään kiukun ja mielipahan tunteita, joita pettymys voi herättää. Tähän lapsi tarvitsee aikuista, joka on valmis kohtaamaan lapsen mielipahaa ja kiukkua ymmärtäväisesti.

Lapselle oma voimakas kiukku on pelottavaa. Häntä auttaa nähdä se, että vanhempi ei sen enempää poistu paikalta kuin vastaa samalla mitalla muuttuen itse pelottavaksi.

IL: Lapsen mielipahan ja kiukun kohtaaminen kysyy vanhemmalta oman tunnetilan säätelyä, ja myös aikaa ja tilaa lapsen tunnetilan kohtaamiseen ja tyynnyttelyyn.

Uskon, että monet vanhemmista kyllä tietävät, että lapsen pitää harjoitella myös pettymysten siedon ja kiukun tunteen hallinnan vaikeita taitoja.

2. Lapsille annetaan liikaa vaihtoehtoja, mikä hämmentää ja ahdistaa heitä.

JM: Valinta on aina vaikea paikka, koska kukaan ei voi tietää tulevaa eikä täysin hallita sitä valinnoillaan. Nykymaailman vaihtoehtojen runsaus voi hämmentää ja ahdistaa aikuistakin.

Vanhemman tehtävä on sekä karsia ylimääräisiä vaihtoehtoja pois että tehdä hyväksyvää tilaa lapsen kokemukselle valinnan vaikeudesta. Tämä tila syntyy, kun vanhempi paneutuu lapsensa kanssa yksinkertaisten arjen valintojen herättämiin ajatuksiin ja tunteisiin.

IL: On hyvä kuulla lapsen omaa mielipidettä, mutta jälleen lapselle ikään ja kehitystasoon sopivina annoksina ja asioista, joista lapsi todella voi valita.

Vaihtoehtoja ei tule olla liikaa eikä kaikissa asioissa. Joskus reaalitilannekin on se, että asioita vain pitää tehdä – lapsi ei voi valita, peseekö hampaat vai ei, mutta voi tulla kuulluksi siinä, minkävärinen hammasharja olisi kiva.

Kyky punnita eri vaihtoehtoja ja tehdä tietoon ja harkintaan pohjautuvia valintoja kypsyy kehityksen myötä.

3. Vanhemmat eivät jaksa olla riittävän kiinnostuneita lapsen asioista.

JM: Pienten lasten vanhemmat tarvitsevat aitoa lepoa ja virkistymistä sekä omien tunteidensa läpikäyntiä turvallisten vertaisten kanssa. Kukapa ei olisi huomannut, että yrittäessään torjua taka-alalle omia tarpeitaan ja tunteitaan on lastensakin kanssa vajaasti läsnä, kireä tai teennäinen.

Aito kiinnostus lapseen tuottaa aikuisellekin palkitsevuuden tunnetta. Siihen tarvitaan hiukan heittäytymistä, silmänräpäys sisäistä luottamusta siihen, että ne aikuisen murheet ehtii murehtia myöhemminkin.

IL: Usein kysymys ei ole välttämättä siitä, tiedämmekö tarkasti lapsen päivän tapahtumista. Tiedon ja tunteen yhdistelmä on ratkaiseva: miten lapselle tulee tunne, että on vanhemmalle tärkeä ja vanhempi on valmis näkemään ja kuulemaan, mitä lapselle kuuluu.

4. Lapset hemmotellaan pilalle lahjoilla ja tavaroilla.

JM: Paras lahja lapselle on aika ja paneutuminen yhdessä tekemiseen, keskustelemiseen ja hassuttelemiseen. Lahja voi olla vaikka jokin aiemmin hankitun lelun tai lautapelin ottaminen esiin ja sunnuntai-iltapäivän varaaminen lapsen kanssa pelaamiselle tai leikkimiselle.

IL: Sinänsä ei ole mitään pahaa ajatuksessa ilahduttaa lasta. Lahjojen ja tavaroiden ei tule kuitenkaan olla yksinomainen eikä tärkein kanava lapselle ilon tuottamiseen eikä lapselle tule synnyttää käsitystä, että isojen ja kalliiden tavaroiden saaminen on ainoa merkki välittämisestä.

Jaettu ilo syntyy arkipäivässä läsnäolosta ja yhteisten mukavien hetkien viettämisestä. Nämä ovat niitä ihan pieniä ja arkipäiväisiä hetkiä, joilla on aivan keskeinen merkitys lapsen hyvinvoinnin kannalta.

5. Emme uskalla antaa lasten kolhia itseään leikeissä.

JM: Lapsen suojelemisen tarve on syvästi inhimillinen ominaisuus. Samalla lapsen on hyvä saada leikkiä ja tutkia maailmaa uteliaana ja koetella oman uskaltamisensa rajoja.

Luonnossa löytöretkeily, kiipeily kallioille ja puihin vahvistavat lapsen hallinnan kokemusta ja hänen luontoyhteyttään. Monissa harrastuksissa voi myös kolhia itseään osana hallinnan tunteen kehittymistä.

Vanhemmuuteen kuuluu aina sekä huolta lapsesta ja tämän suojelemista vaaroilta että lohduttamista, hoitamista ja rohkaisua, kun lapsi on satuttanut itsensä.

IL: Vanhemmilla on hyvin paljon vaihtelua siinä, miten tasapaino suojelun ja rohkaisun välillä asettuu. Joskus vanhemmilla on nähtävillä tässä myös "työnjakoa": toinen vanhempi on suojelevampi ja toinen kannustavampi tai lapsen itse tekemistä sallivampi.

Suojelun ja kannustuksen tai itse tekemisen sallimisen sopiva tasapaino myös muuttuu lapsen iän myötä. Pieni lapsi tarvitsee enemmän suojelua kuin isompi.

Lasten välillä on myös eroa: jotkut lapset tarvitsevat enemmän kannustusta ja rohkaisua, toiset taas enemmän ohjausta ja säätelyä. Pienet kolhut ja niiden jälkeinen lohdutetuksi tuleminen ja tyyntyminen kuuluvat myös lapsen elämään.

6. Aikuisilla ja lapsilla on liikaa ruutuaikaa.

JM: Ruudun liikkuva, värikäs, tunteisiin vetoava kuva koukuttaa ihmistä vahvasti, niin lasta kuin aikuistakin. Sen säätely on samalla tavalla tärkeätä kuin muiden riippuvuudelle altistavien aineiden ja toimintojen säätely. Omat puhelimet ja tabletit voi pitää poissa yhteisestä tilasta, latauksessa jossakin sivulla.

Ratkaisevinta ei ole, käytetäänkö yhteistä aikaa ruudun äärellä vai kirjojen tai korttipelien parissa. Sillä on merkitystä, jääkö lapsi liian pitkiksi ajoiksi yksin saamiensa virikkeiden kanssa

IL: Ruutuaika on yksi niistä kysymyksistä, johon lapsi tarvitsee vanhempien säätelytukea. Joskus vanhemmilla on vaikeuksia säädellä myös omaa ruutuaikaansa. Ruutuaikaa on liikaa silloin, jos ruudulla olo häiritsee tavallista arkea.

nuori käyttää whatsappia
Esko Jämsä / AOP

7. Emme lue lapsillemme tarpeeksi.

JM: Lukeminen lapselle ja lapsen kanssa on hänen kehitykselleen hyödyllistä: tämän on varmaan jokainen vanhempi kuullut. Lukeminen yhdessä vahvistaa vanhemman ja lapsen välistä sidettä ja lapsen kielen kehitystä.

Lukemisen kynnys saisi olla matala. Lyhytkin lukutuokio voi olla lapselle mieleenpainuva kokemus, joka herättää halua tutustua maailmaan kirjojen avulla itse.

IL: Usein totta. Lukeminen lapselle on vuorovaikutteisempaa kuin ruudulla olo ja monessa suhteessa lapsen kehitykselle hyödyksi.

8. Lapsilla on liikaa kalenteroitua tekemistä, eikä koskaan tylsää.

JM: On tärkeää osata olla ilman tärkeää tekemistä ja ilman toisen ihmisen kommentteja ja tukea. Aivoissa tapahtuu paljon luovaa oivaltamista juuri silloin, kun ihminen ei ajattele oikeastaan mitään eikä pyri mihinkään.

Tyhjyyden tunne on tärkeä tunne osata kokea. Se tutustuttaa ihmisyyden ytimeen: olemiseen kaiken tekemisen alla. Kun on paljon kalenteroitua tekemistä, mielikuva elämästä voi kapeutua tehtävien hallinnaksi ja tavoitteiden toteuttamiseksi.

Tyhjänä elämän edessä olemisen taito kehittyy, kun lapsi kokee turvallisena uppoutumisen omiin maailmoihinsa aikuisen ollessa tarvittaessa saatavilla, mutta ei osallisena lapsen omiin juttuihin. Tällöin vahvistuu kokemus kuulumisesta johonkin suurempaan, samalla säilyen yksityisenä ja erityisenä omana itsenään.

IL: Tämäkin on enemmän asteikollinen kuin kategorinen asia. Harrastukset tuottavat iloa ja kehittävät erilaisia taitoja ja jäsentävät arkea. Liika on kuitenkin liikaa. On hyvä opetella sietämään tylsyyttä ja keksimään itse tekemistä ja siksi kalenterissa on hyvä olla tyhjää tilaa.

9. Emme osaa kasvattaa lapsiamme, koska emme saa tukea kokeneemmilta läheisiltämme entiseen malliin.

JM: Kenenkään ei kuulu selvitä vanhemmuudesta yksin, sillä vanhemmuus on yhteisölaji. Ennen kyllä saatiin tukea lähisuvulta helpommin, mutta saatettiin saada myös yksioikoisia neuvoja, uskomuksia ja väitteitä, jotka vaikeuttivat enemmän kuin tukivat suhteen kehittymistä lapseen ja omaan vanhemmuuteen.

Jokainen vanhempi tarvitsee sekä käytännöllistä apua että tilaa pohtia vanhemmuuttaan vertaisten kanssa joutumatta vain toisten neuvojen kohteeksi. Toisen kokemusten kuuleminen antaa mahdollisuuden pohtia kriittisesti toisten ratkaisuja ja sen avulla löytää omansa.

Lapsen kasvattamiseen kasvetaan lapsen kanssa, eikä sellaisia valmiita malleja vanhemmuuteen ole, jotka poistaisivat vanhemmalta oman kasvun ja pohdinnan merkityksen.

IL: Tukiverkostot ovat muuttaneet muotoaan. Nykyään esimerkiksi internetin välityksellä kynnys kysyä ja saada neuvoja on voinut monelle madaltua.

Nettikeskustelujen sosiaalinen luonne on erilainen kuin keskustelut läheisten ihmisten kanssa, joita niitäkin on onneksi edelleen. Tärkeää on, että vanhemmalla on mahdollisuus peilata ajatuksiaan toisten aikuisten kanssa, ettei jää yksin.

Lapsen kanssa toimimisessa tärkeää puolestaan on "tässä ja nyt" -tilanne, ja harvemmin on olemassa kategorisia "oikein tai väärin" -ratkaisuja – on erilaisia toimintatapoja, joista toiset ovat toimivampia kuin toiset. Oman toiminnan säätäminen toisen ihmisen vasteen mukaan on keskeinen ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja myös vanhempana toimimisen piirre.