Pieksämäen ilmastolakossa pidetään hiljainen hetki ja luovutetaan toivelista päättäjille

Ilmastolakkoja järjestetään perjantaina eri puolilla maata.

ilmastolakko
Opiskelijoiden ilmastolakko Senaatintorilla 5.4.2019.
Kuva on Helsingistä huhtikuussa järjestetystä opiskelijoiden ilmastolakosta.Laura Railamaa / Yle

Pieksämäellä luovutetaan perjantaina iltapäivällä lista ilmastoterveisiä kaupungin päättäjille. Puolilta päivin alkava tapahtuma on osa kansainvälistä ilmastolakkoviikkoa. Lakkoon osallistujat vaativat esimerkiksi, että Suomi sitoutuu päivittämään ilmastolain.

Pieksämäen tapahtuma alkaa avauspuheella kaupungin virastotalon edessä ja hiljaisella hetkellä ilmaston tilalle. Luvassa on myös esimerkiksi nuorisoteatterilaisten ilmastoaihetta käsittelevä esitys.

– Pieksämäellä keskustelu ilmastonmuutoksesta on kahtiajakautunutta. On ihmisiä, jotka ovat asian puolesta ja osallistuvat lakkoon ja pitävät tätä tärkeänä asiana. Mutta on myös paljon heitä, jotka kyseenalaistavat tilanteen ja vastustavat lakkojen järjestämistä, kertoo yksi Pieksämäen tapahtuman järjestäjistä, ympäristöpolitiikkaa avoimessa yliopistossa opiskeleva Maija Kuivalainen.

Ilmastolakkoon osallistujien toive- ja palautelistan ottaa vastaan Pieksämäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Sepponen. Sepposelle on myös varattu puheenvuoro tapahtumassa.

Ilmastolakkoja järjestetään perjantaina Itä-Suomessa lisäksi esimerkiksi Kuopiossa ja Joensuussa.

– Pieksämäen osallistujamäärää on vaikea arvioida etukäteen. Uskoisin, että meille tulee hyvä määrä ihmisiä ja saadaan vaikuttava lakko aikaan, arvioi Maija Kuivalainen.