1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tromssa

Venäläinen troolari paloi vuorokauden Tromssan satamassa ja kaatui

Viranomaiset pelkäävät polttoainevuotoa ja räjähdystä.

Venäläinen troolari Bukhta Naezdnik palaa Tromssan satamassa. Kuva: Rune Stoltz Bertinussen / AFP

Venäläinen troolari on aiheuttanut vaaratilanteen Tromssan Breivikan satamassa Pohjois-Norjassa, kertovat norjalaiset tiedotusvälineet, esimerkiksi VG-lehti (siirryt toiseen palveluun).

64-metrinen alus syttyi eilen keskiviikkona palamaan. Palo johtui ilmeisesti laivalla tehdyistä hitsaustöistä, joista lensi kipinöitä kalaverkkoihin.

Voimakas savu pakotti viranomaiset evakuoimaan asukkaat 300 metrin etäisyydeltä laivasta. Savu haittasi erityisesti läheistä sairaalaa, jossa jouduttiin sulkemaan osastoja. Liikenne lähikadulla jouduttiin pysäyttämään.

Viranomaiset pelkäsivät erityisesti, että laivasta pääsee mereen haitallisia aineita. Laivalla on 200 000 litraa dieselpolttoainetta.

Lisäksi vaarana oli, että laivalla ollut ammoniakkisäiliö räjähtäisi.

Palokunta ruiskutti vettä troolariin yrittäen sammuttaa paloa. Tänään torstaina tilanne ratkesi osittain, kun troolari kaatui.

Kukaan ei ole loukkaantunut palossa. Iltapäivällä Norjan yleisradioyhtiö NRK uutisoi, että evakuoidut pääsivät palaamaan takaisin (siirryt toiseen palveluun) ja sairaalan toiminta palautui normaaliksi (siirryt toiseen palveluun).

Troolari "Buhta Naezdnikissä" on 29 hengen miehistö.