Pessimistigrilli lopetti ja samalla hävisi pyhiinvaelluskohde Puolangalta: "Hulluimmat tulivat Hyvinkäältä"

Puolangalla ihmetellään, miksi asiakkaat olivat valmiita ajamaan monen sadan kilometrin mutkan grillin takia.

grillit
Puolangan pessimistien grillikyltti.
Vuonna 2017 perustettu pessimistigrilli on lopettanut toimintansa. Arkistokuva.Mari Jäntti / Yle

Puolangan pessimistien brändi ei puheenjohtaja Tuomo Seppäsen mukaan horju, vaikka kylällä tunnettu grilli ja pessimistien pyhiinvaelluskohde on sulkenut ovensa.

– Tänne kuitenkin jäivät muun muassa pessimistien musikaali, meidän ylläpitämä verkkokauppa ja yleinen hämmennyksen aiheuttaminen.

Grillitoiminnan loppumisen taustalla on yrittäjänä toimineen Mia Moilasen opinnot, jotka hän aloitti elokuussa.

– Kyllä sillä hommalla sai laskut maksettua, kun muisti aamulla lähteä töihin.

Seppäsen laskelmien mukaan pessimistigrilli perustettiin toukokuussa 2017. Moilanen on viimeisin yrittäjä, joka pyöritti grilliä Puolangan pessimistien brändin alla.

Kylällä harmitellaan tyhjilleen jäänyttä kiinteistöä ja samalla ihmetellään grillin saamaa positiivista vastaanottoa.

– Lomalaiset tekivät tämän takia monen sadan kilometrin mutkan. Se oli aika outoa, kun ei ollut tarkoitus menestyä, sanoo Moilanen.

Myös Seppänen kummastelee grillin suosiota.

– Hulluimmat tulivat Hyvinkäältä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!