Kuopiolaisten opiskelijoiden lainasummat ovat maan suurimpia – lainat ovat kasvaneet nopeasti

Nousua selittää se, että nostettavan opintolainan enimmäismäärää on korotettu ja opintorahan osuutta laskettu.

opintolaina
Opintotukihakemus
Kuvituskuva.Ismo Pekkarinen / AOP

Opintolainojen keskimääräinen summa on kasvanut huimasti, kertoo vertaaensin.fi-sivuston (siirryt toiseen palveluun) selvitys.

Sivusto on analysoinut Kelan tuoreimpia tilastoja. Kuopiossa keskimääräinen opiskelijoiden keskimääräinen laina oli viime vuonna lähes 10 200 euroa. Summa oli kasvanut viidessä vuodessa lähes 80 prosenttia. Kuopiolaisten opiskelijoiden lainasumma oli vertailussa maan neljänneksi suurin Helsingin, Turun ja Tampereen jälkeen.

Iisalmessa kasvu on ollut yli 80 prosenttia. Keskimääräinen opintolaina oli 8200 euroa.

Koko maassa opintotukea nostavilla opiskelijoilla oli viime vuonna lainaa keskimäärin runsaat 9 700 euroa, kun viisi vuotta aiemmin summa oli noin 5 700.

Isona syynä opintolainojen kasvuun on kaksi vuotta sitten voimaan astunut opintotukiuudistus. Tuolloin opintolainan enimmäismäärä nousi 650 euroon kuussa ja samalla opintorahan määrä laski. Opintotuki on nykyisin suurelta osin velkaa.

Opintolaina on myös koroltaan edullista. Tämän vuoden tammikuussa nostettujen opintolainojen keskikorko oli 0,48 prosenttia. Lisäksi Kela hyvittää tavoiteajassa valmistuneelle opiskelijalle 2500 euroa ylittävästä osuudesta 40 prosenttia. Esimerkiksi 10 000 euron lainasta Kela maksaisi hyvityksenä 3000 euroa.