Ilmastolakkoilijat valtaavat kaupunkien kadut eri puolilla maailmaa – Katso videolta, kun miljoonat nuoret vaativat päättäjiltä toimia

Koululaisia, opiskelijoita ja aikuisia osallistuu ilmastolakkoon kaikissa maanosissa Aasiasta Amerikkaan.

ilmastonmuutos
Maailman nuoret marssivat ilmaston puolesta
Maailman nuoret marssivat ilmaston puolesta

Miljoonat nuoret osallistuvat perjantaina ilmastolakkoon ja ilmastonmuutoksen vastaisiin mielenosoituksiin eri puolilla maailmaa.

Päivän ensimmäisten lakkoilijoiden joukossa olivat kymmenet tuhannet uusiseelantilaiset. Ilmastonmuutoksen vastaisen liikkeen symboli ja ilmastolakkoilun alullepanija Greta Thunberg tviittasi aamupäivällä Suomen aikaa, että ensi tietojen mukaan Uudessa-Seelannissa lakkoilisi 170 000 ihmistä eli 3,5 prosenttia väestöstä.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan jokainen kansanliike, jonka takana on ollut vähintään 3,5% väestöstä on onnistunut muutoksen aikaansaamisessa

– Onnea kaikille lakkoilijoille eri puolilla maailmaa. Muutos on tulossa!!, Thunberg tviittasi.

Ilmastolakkoilijat eri puolilta maailmaa ovat lähettäneet sosiaaliseen mediaan kuvia protesteista ja iskulauseista.

– Nuoriso Davaossa Filippiineillä marssii yhtenäisenä miljoonien muiden kanssa maailmassa, tviittasi ilmastokampanjajärjestö +350 East Asia. (siirryt toiseen palveluun)

Ilmastonmuutoksesta huolestuneet ovat marssineet myös eri puolilla Pakistania, muun muassa koillispakistanilaisessa Gilgitissä.

– Kaunis Gilgit kallisarvoisten jäätiköidemme juurella osoittaa mieltään ilmastonmuutosta vastaan. Voitko kuvitella Pakistania ilman jäätiköitä? Minä en voi. Nämä opiskelijat eivät myöskään voi, tviittaa käyttäjä Sara Hayat.

Mielenosoitukset ovat koonneet suuria ihmisjoukkoja myös esimerkiksi Roomassa ja muualla Italiassa.

Valtava ihmisjoukko.
Ilmastolakkoilijoita mielenosoituksessa Roomassa.Massimo Percossi / EPA-EFE

– Loputon ihmismeri, kuvaa Twitter-käyttäjä Luciano Muhlbauer mielenosoitusta Milanossa.

Budapestissa mielenosoittajat täyttivät Tonavan ylittävän ketjusillan.

Mielenosoittajia sillalla.
Mielenosoittajia Budapestissa.Marton Monus / EPA-EFE

– Trafalgar Squarella ilmastolakkoviikon päätteeksi. Ihana tunne vilpittömästä mielialasta, että todellinen muutos on tarpeen, tviittaa Serena Hassan Lontoon tunnelmista.

Mielenosoittajia Bilbaossa Espanjan Baskimaassa.
Mielenosoittajia Bilbaossa Espanjan Baskimaassa.Miguel Tona / EPA-EFE

Ilmastolakkoilijat ovat vaatineet iskulauseissaan päättäjiltä toimia ja muistuttaneet, ettei aikaa ole hukattavaksi. Paljon näkyvyyttä on saanut myös Greta Thunberg. Hän on näkynyt kuvissa ja häntä on siteerattu iskulauseissa.

Suosittu iskulause on ollut "Kuinka te kehtaatte?", kysymys, jonka Thunberg esitti maailman johtajille (siirryt toiseen palveluun) puhuessaan YK:ssa.

Naisen poskessa lukee englanniksi "Kuinka te kehtaatte?"
New Delhissä Intiassa mielenosoitukseen osallistuneen naisen poskeen oli kirjoitettu "Kuinka te kehtaatte?"Rajat Gupta / EPA-EFE

Myös tavallisia ihmisiä on muistutettu muun muassa autoilun haitallisuudesta.

Mielenosoittajat kantavat suurta lakanaa, jossa lukee ranskaksi "Autoilu riittää, menkää bussilla!"
"Autoilu riittää, menkää bussilla!", vaativat mielenosoittajat Lausannessa Sveitsissä.Cyril Zingaro / EPA-EFE
Kyltti, jossa lukee englanniksi "Järjestelmän muutos, ei ilmastonmuutosta". Kyltissä on maapallo.
"Järjestelmän muutos, ei ilmastonmuutosta", luki myanmarilaisen mielenosoittajan kyltissä.Lynn Bo Bo / EPA-EFE

"Jos sää voi muuttua, niin voit sinäkin", huomautti telavivilainen mielenosoittaja kyltissään.

Mielenosoittajia.
ilmastolakkoilijoita Tel Avivissa Israelissa.Abir Sultan / EPA-EFE

Malmössä Ruotsissa koirakin oli pantu kantamaan kylttiä. "Leikkikää palloilla, älkää tulevaisuudellamme", siinä vaadittiin.

mielenosoittajia sadevarusteissa.
Malmössä mieltä osoitettiin sateisessa säässä.Johan Nilsson / EPA-EFE

Malesiassa mielenosoittajat joutuivat turvautumaan kekseliäisyyteen, koska laki kieltää äänekkäät katumarssit. (siirryt toiseen palveluun)

– Malesiassa ihmiset eivät saa kävellä kadulla ja korottaa ääntään. [...] Siispä istuimme, kirjoitti Twitter käyttäjä Bev tJ.

– Nuoret vaativat ilmasto-oikeudenmukaisuutta! Ja haluamme sitä nyt!, kuvaa Twitterissä Alvin Tofler Munyasia kenialaisen Wangari Maathai Institute of Peacen ilmastolakon tunnelmia.

Ympäristöjärjestö Kasa Initiative Ghana (siirryt toiseen palveluun) on tviitannut puolestaan marssista Accrassa Ghanassa:

– Kiitos osallistumisesta. Viedään viesti nyt kotiin. Ilmastonmuutoksen vastaisten toimien vaatimisen pitää jatkua, kunnes johtajamme alkavat toimia, järjestö tviittaa.

Ilmastolakkoa tukevat monet ympäristöjärjestöt eri maissa. Moskovassa oman mielenosoituksensa järjesti ympäristöjärjestö Greenpeace.

Greenpeacen haalareihin pukeutuneita mielenosoittajia, joilla on punaisia nauhoja ja suuri karttapallo.
Moskovassa ympäristöjärjestö Greenpeace osoitti ilmastolakon aikana mieltään hallitusrakennuksen edustalla. Sergei Ilnitsky / EPA-EFE

Ilmastolakkopäivä huipentuu Montrealissa Kanadassa, jossa lakkolaisia on tukemassa Thunberg. (siirryt toiseen palveluun) Marssille osallistuu myös Kanadan pääministeri Justin Trudeau.

Greta Thunberg taustallaan suuri joukko ihmisiä.
Ilmastoaktivisti Greta Thunberg puhui Kanadan Montrealissa osana Fridays For Future -tilaisuutta. Valerie Blum / EPA

Lue myös:

Oppilaat jäivät ilmastolakkoon kymmenillä paikkakunnilla Suomessa – Eduskuntatalon edusta on täyttyi mielenosoittajista ja Mannerheimintie tukkeutui