Valokuvaaja Caj Bremer on kuvannut köyhissä tölleissä sekä rikkaiden linnoissa ja usein rukoillut Jumalaa apuun – "Mitään ei ole jäänyt kuvaamatta"

Eikä ole mitään, mitä haluaisin vielä kuvata, sanoo 90-vuotias Kulttuurivieras Caj Bremer. Silti hän jaksaa yhä olla loputtoman kiinnostunut ihmisten tarinoista. Bremerillä itsellään tarinoita on yhtä paljon kuin otettuja valokuvia.

Kulttuurivieras
Caj Bremer tiirailee.
Valokuvaaja Caj Bremer muistuttaa, ettei kaikkea ole aina välttämätöntä kuvata. Silmillä voi tallentaa ja nauttia ympäristöstä ilman, että kamera on koko ajan kädessä.Nella Nuora / Yle

– Se oli kyllä uskomaton tarina, Caj Bremer aloittaa.

Erakkonainen asui Kainuun erämaassa, “jossain siellä kauhean pitkän matkan takana”.

Bremer ajatteli mennä häntä tapaamaan. Ennakkoon oli viety sana, että vieraita on tulossa, mutta ei kerrottu ketä.

Hän meni sisälle tupaan ja esitteli itsensä.

– Nainen sanoi: Caj Bremerkö? Sanoin, että kyllä. Hän sanoi vielä kerran: Ai, siis Caj Bremerkö? Sanoin, että kyllä, miten te tunnette minut, olemmeko tavanneet jossain?

– Voi voi, huussini seinillä on kaikki sinun kauniit kuvasi, Bremer muistelee naisen huudahdusta.

Hän on kertonut vuosikymmenten takaisen sattumuksen monta kertaa. Mukava muisto naurattaa häntä edelleen.

– Hienompaa kritiikkiä en ole koskaan saanut kuvistani. Erakon sanat tulivat suoraan hänen sydämestään.

Valokuvaaja muistuttaa, että ennen mökkien ulkovessat olivat ihmisten gallerioita. Niiden seinille laitettiin kuvat, joista pidettiin.

– Omien vanhempieni huussissa oli heidän häävalokuvansa. Että kaikenmoista.

Caj Bremer, sarjasta Suomalainen arkipäivä, 1963.
Katolla Jyväskylän Suurajoja seuraava isäntä on valokuvaajan yksi tunnetuimmista kuvista (v. 1963).Caj Bremer / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

“Olen viihtynyt maalaistuvassa ja Kekkosen vastaanotolla”

Caj Bremer on valokuvaaja, akateemikko ja yksi merkittävimmistä suomalaisista kuvajournalisteista.

Joskus hänen valokuvansa ovat niin täynnä tunnetta, ettei niitä pysty liikuttumatta katsomaan. Sellainen on 1960-luvulla Polvijärven Martonvaarassa, suutari Keräsen rutiköyhässä tuvassa otettu kuva. Kuluneessa pinnasängyssä makaa sairas vauva, perheen kahdestoista lapsi.

Mutta paljon on myös huumoria. Jyväskylän Suurajoja seuraa sätkä sormien välissä lippalakkipäinen isäntä. Hän tutkailee tapahtumaa aitiopaikalta, ladon katolle nostamaltaan tuolilta.

Kuvista välittyy myötätunto ja kunnioitus kuvattavaan.

– Olen aina halunnut kuvata ihmisiä heidän omassa ympäristössään, olipa se sitten linna tai pirtti. Olen viihtynyt yhtälailla maalaistuvassa kuin Kekkosen vastaanotolla. Erona on vain se, että olen joutunut pukeutumaan niihin eri tavalla.

Bremerille kaikki kuvattavat ovat arvoasteikossa samalla tasolla.

– Erakkonainen on yhtä tärkeä ja arvokas ihminen kuin ministerikin. Ei heissä ihmisinä sen kummempaa eroa ole.

Cai Bremer gif-loop
Nella Nuora / YLE

“Työntäkää se äijä ikkunaan”

Caj Bremer on taltioinut juuri sodasta toipuneen Suomen tuntoja, arkea, työtä ja ilon hetkiä kaupungeissa sekä syrjäistäkin syrjäisemmissä korpimökeissä.

Kuvattavina ovat olleet niin johtavat poliitikot, kuninkaalliset kuin savupirtin lapsetkin. Ikuistetuiksi ovat tulleet missit, mallit ja mammat.

Lisäksi tietysti Kekkonen, Kekkonen ja Kekkonen. Valokuvaaja liikkui presidentin kannoilla sekä Lapin hangilla että Napoleonin kotitalossa Korsikalla.

Hän paljastaa kuvauskeikoilla rukoilleensa usein jumalia apuun ja yksi niistä kerroista oli juuri silloin.

– Minä tosiaan rukoilin, että työntäkää se äijä sinne ikkunaan. Jumala työnsi sen sinne, hän sanoo ja nauraa hytkyen.

– Mutta en pyytänyt sitä presidentiltä.

Kuuluisassa kuvassa Kekkonen katselee ulos ikkunasta, jonka alla lukee Napoleon. Käsi on takin sisään työnnettynä.

– En ole koskaan järjestänyt mitään, ja olen kriittinen sen suhteen, mikä on totta. Jos jotain on tapahtunut edessäni, olen kuvannut.

Caj Bremer mustavalkokuvan edessä.
Bremer uskoo, että hänen on helppo päästä lähelle kuvattaviaan, koska on aidosti kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan.Nella Nuora / YLE

“Edelleen on perheitä, jotka just ja just pystyy elämään”

Kuviin taltioitui myös muuttuva maaseutu ja Suomi, jota ei enää ole.

Ristiin rastiin maata kiertänyt kuvaaja muistuttaa, että toisaalta edelleenkään ei tarvitse mennä kovinkaan kauaksi pääkaupungista, niin kohtaa samanlaisia taloja ja näkymiä kuin hänen vanhoissa kuvissaan.

Eivätkä köyhyys ja puutekaan ole hävinneet.

– Köyhyyttä, jota kuvasin jo 1950-luvulla on Suomessa edelleen. Edelleen on perheitä, jotka just ja just pystyy elämään ja elättämään perheensä.

Bremerillä on kuvasarja, joka kertoo Ruotsiin muuttaneista suomalaisista, jotka palaavat kesän viettoon entiseen kotikyläänsä. Heillä on hienot autot ja vaatteet, joita tuskin olisi, jos he olisivat jääneet.

– Ihmisten pukeutuminen voi muuttua, mutta ankeutta, kurjuutta ja samoja ongelmia kuin silloin, löytyy Suomesta edelleen.

Caj Bremer, sarjasta Suomalainen arkipäivä
Caj Bremer sai valokuvasarjasta Suomalainen arkipäivä valtionpalkinnon vuonna 1972 ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1973.Caj Bremer / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

"Jumalat järjestivät naisen valokuvaan"

Pari vuosikymmentä myöhemmin valokuvaaja kuvasi kasvottomia kerrostalolähiöitä, joita rakennettiin kiireesti, kun väki alkoi valua Etelä-Suomeen. Valokuvassa nököttää harmaa puutalo kerrostalojen puristuksessa.

– Nykyisin on uusia asuinalueita ja valtavia ostoskeskuksia. Niitä ei silloin ollut samassa mittakaavassa kuin nyt.

Kerran valokuvaaja kuuli, että Vantaan Tikkurilaan oli rakennettu asuntoyhtiö nimeltään Kukkaketo ja hän halusi nähdä, miltä se näyttää.

Se näytti tältä:

Caj Bremer, sarjasta Suomalainen arkipäivä
Valokuvaaja ikuisti paikan nimeltä Kukkaketo.Caj Bremer / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

– Se oli kaikkea muuta kuin kukkaketo. Uudet asuntoalueet olivat ainakin silloin synkkiä, mutta voi olla, että jos nyt menisin katsomaan, siellä olisikin kukkia.

Kerran hän kuvasi suurta kerrostalokolossia ja sen lukuisten ikkunoiden täplittämää seinää. Yhteen ikkunoista ilmestyi nainen ja kuvasta tuli entistä kertovampi.

Ihmiset kysyivät taas Bremeriltä, miten hän onnistui saamaan naisen ikkunaan.

– Kerroin, etten saanutkaan.

Bremer nostaa huvittuneena ristityt kätensä ylös.

– Taas jumalat järjestivät asian ja naisen valokuvaan.

Kännykällä kuvataan Caj Bremerin valokuvaa.
"Poikani Stefan auttoi minut Facebookiin ja se on aika kiva. Varsinkin nyt, kun vaimoni on kuollut ja asun yksin Sipoon saaristossa."Nella Nuora / Yle

.

“Suurin osa kuvistani on hömppää”

Caj Bremerillä on arkistossaan 10 000 ottamaansa valokuvaa.

– Niistä 7000-8000 on täyttä hömppää, mutta olen nauttinut, kun olen saanut kuvata.

Kuvatessa hänestä on tärkeää unohtaa itsensä ja jutella ihmisten kanssa. Hän ei halua lähestyä heitä kuin suuri ammattilanen, vaan huomiota herättämättä.

Siksi hän hankki pienen kameran, jotta pääsisi lähemmäksi ihmisiä heitä pelästyttämättä. Salamavalon sijaan hän on suosinut luonnonvaloa, koska haluaa, että ihmiset kuvaa katsoessaan ajattelevat: "näinhän se oikeasti on".

– Minun on aina ollut helppo saada yhteys ihmisiin ja se tottakai auttaa valokuvaajan työssä. Jos haluaa hyviä kuvia, on oltava kiinnostunut ihmisistä ja heidän ongelmistaan, eikä saa koko ajan vain ajatella, että minun täytyy saada kuva.

Joihinkin kuvattaviin on säilynyt yhteys vuosikymmenten ajan. Kaikkien kohtaloa hän ei tiedä. Joskus valokuvanäyttelyissä on sattunut hauska yllätys.

– On tultu sanomaan, että tuossa kuvassa on isäni. Aina en ole itsekään tiennyt, keitä kuvassa on.

Caj Bremer, sarjasta Suomalainen arkipäivä
1970-luvulla Bremer kuvasi Muoniossa uudisraivaajaperhettä. "Etelässä pantiin peltoja pakettiin, mutta pohjoisessa piti raivata uutta", hän sanoo. Caj Bremer / Suomen valokuvataiteen museon kokoelma

Bremer kertoo tarinan 1970-luvulta. Hän matkusti viikoksi Muonioon. Siellä hän seurasi uudisraivaajaperheen elämää ja kuvasi. Jälkeenpäin hän aina ajatteli, että joskus palaisi takaisin.

Kului kymmeniä vuosia ja perheen tyttäreltä tuli kirje, jossa hän kirjoitti, että olisi kiva tavata. Hän oli ollut kuvaushetkellä 4-vuotias.

– Siltä istumalta soitin hänelle, että huomenna olen tulossa. Niin minä lähdin.

Nainen oli yli 30-vuotias ja hänellä oli kaksi teini-ikäistä lasta.

– Muuten mikään ei ollut muuttunut. Kun tulin autosta ulos, maisema oli ihan sama.

“Mitään ei ole jäänyt kuvaamatta”

Caj Bremer tunnetaan suomalaisen reportaasikuvauksen uudistajana ja edelläkävijänä. Pitkä ura alkoi 1950-luvulla Hufvudstadsbladetissa, jatkui Viikkosanomissa ja myöhemmin Helsingin Sanomissa.

Hän on saanut elämäntyöstään useita palkintoja ja tunnustuksia.

– En enää jaksa samalla tavalla kuin ennen. Huomaan, että vähitellen määrätyllä tavalla elämä valuu pois.

Bremer ei kuule. Siksi hän käyttää kuulokojetta.

– Mielelläni olen tehnyt kaiken sen, mitä olen tehnyt. Ei ole mitään, mitä haluaisin vielä kuvata. Mitään ei ole myöskään jäänyt kuvaamatta.

90-vuotias valokuvaaja asuu meren ja luonnon äärellä, vanhassa talossaan Sipoon saaristossa. Hän kuvaa lähinnä omaksi ilokseen ja silloin usein ympäröivää luontoa.

– Luonnosta on tullut minulle yhä tärkeämpi. Maisemien kuvaaminen on minulle terapiaa. Kuvaan, kun siltä tuntuu.

Haastattelua tehdään Valokuvataiteen museossa Helsingissä. Näyttelyssä on esillä Bremerin ottamia valokuvia. Niitä katsoo keskittyneesti joukko näyttelyvieraita. Sitten he ilokseen huomaavat, että sattumalta paikalla on itse valokuvaaja.

Myös Bremer innostuu ihmisistä. Hetkessä valokuvaaja on yleisön ympäröimä.

– Aina on teitä ihailtu. Kuvistanne välittyy lämpö.

– Ihan liikutun.

– Kuvalliset ansionne ovat huikeat, aseista riisuvan hienoja kuvia.

– Saanko ihan kätellä mestaria?

Caj Bremer alkaa kertoa heille seinällä olevan valokuvan tarinaa.

Caj Bremer nojaa naulakkoon.
"Tuntuu vähän hullulta olla itse kuvattavana", Caj Bremer sanoo kuvaajalle. Nella Nuora / Yle

Jutussa nähtävät Caj Bremerin ottamat valokuvat ovat esillä Valokuvataiteen museon näyttelyssä Suomalainen arkipäivä. Näyttely Caj Bremer - Kuvia kaukaa on parhaillaan esillä helsinkiläisessä Päivälehden museossa.

Katso myös:

Toivomus, Caj Bremer: Valokuvaaja kertoo ammatinvalinnastaan sekä muutamien tunnetuimpien valokuviensa syntyhistoriasta