1. yle.fi
  2. Uutiset

Tanskan kuningatar Margareeta hyppäsi metron kyytiin

Kööpenhaminassa otettiin tänään käyttöön uusi metrolinja, jonka rakentamisurakkaa kuvaillaan suurimmaksi 400 vuoteen.

kuninkaalliset
Metrojuna asemalla.
Uutta metrolinjaa testattiin keskiviikkona 25. syyskuuta. Ida Marie Odgaard / EPA

Tanskan kuningatar Margareeta II on matkustanut monarkille epätavallisella kulkuneuvolla. Kuningatar hyppäsi tänään sunnuntaina Kööpenhaminassa metron kyytiin juhlistaakseen uuden metrolinjan avajaisia.

Tapaus oli sen verran epätavallinen, että esimerkiksi Berlignske-sanomalehti seurasi sitä hetki hetkeltä (siirryt toiseen palveluun). Tanskan yleisradioyhtiö DR puolestaan julkaisi kuvia ja videoita (siirryt toiseen palveluun) kukkakimppu kädessään metroon astelevasta Margareetasta.

Kuningatar saapui metroasemalle vain hieman ennen matkan alkua, joten hän ei ehtinyt kertoa tuntemuksistaan paikalla olleelle medialle. Ajelun jälkeen kuningatar piti puheen, jossa hän kertoi olevansa iloinen saadessaan olla mukana yhteisellä matkalla.

Kuningattaren matkaseurana metrossa nähtiin muutakin yhteiskunnan kermaa, muun muassa pääministeri Mette Frederiksen (sd.).

Matkustustapa ei ole kuningattarelle aivan uusi tuttavuus, sillä hän taittoi metromatkan myös 2002, jolloin Kööpenhaminan metron ensimmäinen linja avattiin. Myös vuonna 2003 Margareeta juhlisti metrolinjaa ajelulla.

Margareetan kuningatarkollega Elisabet II matkusti metrossa ensimmäisen kerran jo vuonna 1969 (siirryt toiseen palveluun), jolloin Lontoossa avattiin Victoria Line.

Metroaseman liukuportaat.
Kööpenhaminan uusi Cityringen-metrolinja avautui liikenteelle tänään sunnuntaina. Keskusasemaa viimeisteltiin matkustajia varten 25. syyskuuta.Ida Marie Odgaard / EPA

Suurin rakennusurakka 400 vuoteen

15,5 kilometrin mittaista uutta metrolinjaa rakennettiin lähes kymmenen vuotta. Urakkaa on sanottu Kööpenhaminan suurimmaksi rakennusoperaatioksi 400 vuoteen.

Linja yhdistää Kööpenhaminan keskustan Østerbron, Nørrebron, Vesterbron ja Frederiksbergin kaupunginosiin. Kööpenhaminan metrossa ei ole kuljettajia.

Cityringen-linjalla on yhteensä 17 asemaa, ja koko linjan kiertämiseen kuluu 24 minuuttia. DR esittelee uudet asemat kuvagalleriassa (siirryt toiseen palveluun).

Uuden linjan arvioidaan houkuttelevan metroon niin paljon uusia matkustajia, että metronkäyttäjien vuosittainen määrä lähes tuplaantuu nykyisestä 65 miljoonasta yli 122 miljoonaan.

Lue seuraavaksi