Hämeenlinnan pitäjät kuihtuvat

Väki vähenee Hämeenlinnan vanhoista liitoskunnista. Sen sijaan kantakaupunki ja erityisesti sen keskusta kasvavat.

aluekehitys
Läheltä
Yle

Kuntaliitoksen jälkeisinä vuosina Hämeenlinnan kantakaupunki on kasvanut 2400:lla asukkaalla. Hämeenlinnan pohjoinen kaupunginosa on kantakaupungissa ainoa, jonka väkiluku on vähentynyt kuntaliitoksen jälkeisenä aikana.

Pitäjistä eli vanhoista liitoskunnista on samana aikana kadonnut yhteensä yli 1100 asukasta. Pahiten on kärsinyt Lammi, jossa väkiluku on pudonnut yli 11 prosenttia. Myös Hauho on tyhjentynyt vauhdilla. Sen sijaan Renko on selvinnyt liitoksen jälkeisestä ajasta pienellä muuttotappiolla.

Kantakaupungissa keskustan kaupunginosa on ollut houkuttelevin. Asukasmäärä on kasvanut lähes tuhannella asukkaalla kymmenessä vuodessa.