Murskaava väkilukuennuste Kanta-Hämeeseen

Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan maakunnan väkiluku tippuu yli 16 tuhannella parissakymmenessä vuodessa.

Kanta-Häme
Hämeenlinnan tori Raatihuoneen parvekkeelta kuvattuna.
Hämeenlinnan tori on tulevaisuudessa yhä autiompi, mikäli Tilastokeskuksen väestöennusteet toteutuvat.Ville Välimäki / Yle

Väkimäärä vähenee rajusti lähitulevaisuudessa Kanta-Hämeessä. Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan maakunnassa asuu 154 000 ihmistä vuonna 2040. Nykyiseen verrattuna asukasmäärä tippuu yli 16 000. Ennuste on ikävä kaikille Kanta-Hämeen kunnille.

Kanta-Hämeen kaupungit pienenevät. Hämeenlinnasta lähtee 4000, Riihimäeltä 2000 ja Forssasta yli 2300 asukasta.

Suhteellisesti eniten asukkaitaan menettävät Humppila, ja Jokioinen. Tilastokeskuksen arvion mukaan Humppilan asukasluku pienenee neljänneksellä ja Jokioisten viidenneksellä parissakymmenessä vuodessa.

Maakunnan isommista maaseutukunnista Hattulan asukasluku vähenee 13,9, Hausjärven 14,4, Janakkalan 9,9 ja Lopen 15,7 prosenttia.

Tammelassa väkimäärä vähenee ennusteen mukaan 17,9 prosenttia, Ypäjä selviää 11,4 prosentin kadolla.

Ennusteet ovat vaihdelleet rajusti

Vielä alle kymmenen vuotta sitten Tilastokeskus arvioi Kanta-Hämeen väkiluvun ylittävän 180 000 asukasta tänä vuonna, toistakymmentä tuhatta enemmän kuin väkeä maakunnassa todellisuudessa nyt on.

Vuodelle 2040 Tilastokeskus maalaili aiemmin 200 tuhannen asukkaan maakuntaa, nyt samainen taho ennustaaa, että asukkaita on 154 tuhatta.

Tilastokeskuksen ennusteiden erot ovat huikeita.

Hämeen liitto puolestaan yrittää pitää uskoa yllä. Liiton viime vuonna tekemän väestösuunnitteen mukaan Kanta-Hämeen asukasluku kääntyy loivaan kasvuun ja asukkaita olisi vuonna 2040 enemän kuin tällä hetkellä.

Viime vuosien todelliset väestötilastot puhuvat enemmän Tilastokeskuksen synkkien ennusteiden kuin Hämeen liiton suunnitelmien puolesta. Viimeisen kuuden vuoden aikana Kanta-Hämeen väkilluku on vähentynyt 4300 asukkaalla.