1. yle.fi
  2. Uutiset

Volkswagenin dieselskandaalia selvitellään jälleen oikeudessa – noin 450 000 autonomistajaa mukana Saksan ensimmäisessä ryhmäkanteessa

Skandaali on maksanut Volkswagenille jo 30 miljardia euroa.

Volkswagen Group
Volkswagen-oikeudenkäynti Saksassa
Päästöskandaalin uusimpia käänteitä käsitellään oikeudenkäynnissä Saksassa. Kuvassa on autonomistajien asianajaja ja edustajia.Focke Strangmann / EPA

Miltei puoli miljoonaa autonomistajaa vaatii Volkswagenilta korvauksia oikeudenkäynnissä, joka alkoi maanantaina Braunschweigin kaupungissa Keski-Saksassa. Autonomistajien mukaan yhtiö on johtanut heitä harhaan vääristelemällä autojen päästötietoja.

Uutistoimistojen mukaan Volkswagen on kiistänyt autonomistajien vaatimukset ja sanonut, ettei peukaloinnista ole koitunut autonomistajille haittaa.

Ainakin 450 000 autonomistajan kanne on Saksan ensimmäinen ryhmäkanne. Sen mahdollisti hallituksen viime vuonna hyväksymä laki, jonka myötä kuluttajajärjestöt voivat käräjöidä kuluttajien puolesta. Samalla myös kuluttajien taloudelliset riskit oikeudenkäynnissä pienenevät.

Kohu on maksanut autonvalmistajalle jo 30 miljardia euroa

Saksan oikeudenkäynti on päästömittausskandaalin uusin vaihe. Volkswagen myönsi jo syyskuussa 2015, että se on manipuloinut dieselautojensa päästömittauksia.

Autonvalmistaja on kertonut asentaneensa päästömittauksia manipuloineita ohjelmistoja 11 miljoonaan autoon maailmanlaajuisesti. AFP:n mukaan autoista 8,5 miljoonaa on Euroopassa ja 600 000 Yhdysvalloissa.

Ohjelmistoa asennettiin myös Volkswagen Groupin valmistamiin Porcheihin, Audeihin, Seateihin ja Skodiin. Joidenkin autojen päästöt olivat todellisuudessa jopa 40 kertaa suuremmat kuin mittauksesta saadut tulokset, kertoo AFP.

Sittemmin yhtiö on päivittänyt autoihin asennettuja ohjelmistoja.

Yhtiön entisiä ja nykyisiä johtohahmoja syytetään markkinoiden vääristelystä. Skandaali on maksanut Volkswagenille jo 30 miljardia euroa. Eniten korvauksia on maksettu Yhdysvalloissa.

Nyt Saksassa alkaneen oikeudenkäynnin pääkysymykset ovat, onko Volkswagen johtanut kuluttajia harhaan, millaisia seurauksia yhtiön toimilla on ollut kuluttajille ja kuuluuko yhtiön maksaa korvauksia.

Jos autonomistajat voittavat oikeudessa, heidän pitää vielä palata käräjille hakemaan korvauksensa.

Nyt alkaneen oikeudenkäynnin odotetaan kestävän vuosia.

Lisää aiheesta:

Deutsche Welle: German class action lawsuit over VW emissions begins (siirryt toiseen palveluun)

Volkswagenin entinen toimitusjohtaja syytettynä Yhdysvalloissa – taustalla suuri päästöhuijausskandaali

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi